Tervolalaiset ikäihmiset ottivat kunnan puhelut ilolla vastaan

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset koettelivat kuluneena keväänä erityisesti ikäihmisiä. Tervolan kunta soitti kevään ja alkukesän aikana yli 70-vuotiaille tai 70 vuotta tänä vuonna täyttäville tervolalaisille kyselläkseen kuulumisia sekä antaakseen tietoa poikkeusoloissa toimimisesta. Yhteensä ikäihmisiä tavoitettiin puhelimitse noin 340 ja kirjeitse 160. Kirjeet lähetettiin niille kuntalaisille, joiden numeroa ei ollut saatavilla. Tavoittamatta jäivät myös ne, jotka eivät vastanneet puheluihin.

Kunnasta soittamassa olivat koulunkäynninohjaajat ja vapaaehtoiset. Koulunkäynninohjaajilta vapautui työaikaa puheluiden soittamiseen koulujen etäopetuksen vuoksi. Vapaaehtoiset soittajat sen sijaan jatkoivat koulunkäynninohjaajien aloittamaa työtä alkukesästä.

Vapaaehtoisten soittajien mukaan tehtävä oli mieluinen, sillä ikäihmiset ottivat puhelut positiivissa tunnelmissa vastaan. Puheluiden kesto vaihteli keskustelukumppanin tarpeiden mukaisesti. Osa puheluista kesti 5 minuuttia ja osa lähes tunnin. Useimmiten puheluissa keskusteltiin arjen sujuvuudesta poikkeusoloissa, mutta toisinaan keskustelua käytiin myös muista aiheista.

Erityisen iloisia vapaaehtoiset ovat siitä, että lähes kaikilla vastanneilla korona-arki on sujunut hyvin. Kauppa-asiat ovat hoituneet lasten tai lastenlasten avustuksella ja kevään pihatyöt ovat pitäneet arjen toiminnallisena. Myös naapuriapu on ollut Tervolassa vilkasta. Kuulumisia on vaihdettu pihan poikki turvavälit säilyttäen.

Jos Tervolan kunta ei ole jostain syystä tavoittanut sinua ja koet tarvitsevasi palvelua, voit soittaa vanhuspalveluiden ohjaaja Outi Kinnuselle  p. 040-575 7363.

" "