Einojuhani Rautavaara, Quartettino

Säveltäjä Einojuhani Rautavaara eli koko pitkän elämänsä Helsingissä. Hän on silti iskostunut pysyvästi myös tänne Pohjois-Suomeen Liminganlahden lintujen laulua sisältävällä ja hyvin tunnetulla orkesteriteoksellaan Cantus arcticus.   

Jo 1950-luvun alussa nuori Einojuhani Rautavaara sai tunnustusta. Hänen sävellyksensä A Requiem in Our Time voitti merkittävän Thor Johnson Contest-sävellyskilpailun Yhdysvalloissa ja hän pääsi opiskelemaan Juillard –musiikkikouluun New Yorkiin.  

Rautavaaran varhaiset 1950-luvun sävellykset, kuten tämä ensimmäinen jousikvartetto vuodelta 1952,  ovat uusklassisia ja Stravinski-vaikutteisia, ja osoittavat kiinnostusta kansanmusiikkiin.  

Jousikvarteton ensimmäinen osa tempaa mukaansa rytmiikallaan. Osan keskitaitteessa huomio kiinnittyy viulun ylöspäin kulkevaan asteikkoon, jossa koko- ja puolisävelaskeleet vuorottelevat.  

Tämänkaltaisista sävelasteikoista tuli jatkossa yksi Rautavaaran tunnusmerkeistä. Hitaan osan melodia on tunnelmaltaan kuin slaavilaista romantiikkaa. Viimeinen osa on gigue iloisessa pelimannihengessä.