Pohjanranta palkittiin maaseutuyrittäjäpalkinnolla

Vanhainkodista kylpylähotelliksi

Kun Paavo ja Vuokko Väyrynen ajoivat katsomaan vuonna 1998 entistä Kemin kaupungin vanhainkotia, ei nykyisestä Kylpylähotelli Pohjanrannasta ollut vielä tietoa.

  • Kolme vuotta aiemmin lakkautetun vanhainkodin tontille ei ollut aurattu tietä ja kiinteistöjen lämmittämiseen kului kaupungilta valtavia summia, Paavo Väyrynen muistelee.

Perjantaina 8.1, melkein 23 vuotta myöhemmin, Pohjanranta palkittiin Keminmaan ja Tervolan vuoden 2020 maaseutuyrittäjäpalkinnolla. Palkinto myönnetään vuosittain esimerkilliselle ja menestyvälle maaseutuyrittäjälle.

Palkintonsa Väyryset ovat ansainneet kärsivällisellä yrittäjän asenteella. MTK-Alakemijoen puheenjohtaja Anne Jurvan mukaan valinta ei tällä kertaa ollut vaikea, sillä monipuolista yritystoimintaa harjoittava Pohjanranta on kehittänyt toimintaansa askel kerrallaan perinteistä maataloustoimintaa ja matkailua yhdistellen.

Erityistä kiitosta Pohjanranta saa nuorten huomioimisesta. Pohjanranta tukee alueen nuoria kuntoutus- ja nuorisokotitoiminnalla ja tarjoaa vuosittain kesätyöpaikkoja niin viinitilan toimintaan kuin matkailupalveluihin liittyen.

Monipuolista yritystoimintaa

Tällä hetkellä Pohjanranta työllistää ympärivuotisesti 35 työntekijää. Kylpylähotelli on kauttaaltaan remontoitu ja sisältää kylpylän lisäksi yli 40 hotellihuonetta. Kylpylähotellin yhteydessä toimii viinitila ja caravan-alue ja alueella järjestetään kesäisin lukuisia tapahtumia.

Alun perin ajatuksena ei ollut majoitustoiminta, vaan tiloihin oli tarkoitus perustaa kansanopisto ja tarjota yleissivistävää koulutusta. Kun lupaa kansansopistotoiminnan käynnistämiseen ei saatu, täytyi yrittäjäpariskunnan keksiä jotain muuta.

  • Otimme suuren riskin ostaessamme Pohjanrannan, sillä varmuutta kansanopistotoiminnan alkamisesta ei ollut. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaikka lupaa ei heti tullut, vaan kehitimme Pohjanrannan ympärille majoitus- ja viinitilatoimintaa.

Viinitilan perustamista Väyryset alkoivat pohtia, kun tilan mukana tulleelle maalle piti keksiä käyttöä. Yrittäjäpari vieraili Valamon luostarissa opintomatkalla ja hankki viininvalmistukseen tarvittavat välineet Tervolan Louelta.

  • Ajattelimme Vuokon kanssa, että jos Valamon munkit osaavat tehdä viiniä, niin miksemme mekin. Sitten ryhdyimme tuumasta toimeen, Väyrynen naurahtaa.

Lopulta saatiin myös lupa kansanopistotoimintaan. Nyt Pohjantähti-opiston kurssitoimintaa tarjotaan Kemissä. Toiminnan tavoitteena on kehittää tukea tarvitsevien opiskelijoiden elämänhallintataitoja sekä työelämä- ja opiskeluvalmiuksia.

Toiveikkaana tulevaisuuteen

Korona on vaikuttanut merkittävästi myös Pohjanrannan toimintaan. Keväällä 2020 kylpylähotellissa oli hiljaista ja tanssit peruttiin koko kesältä. Kaikki toiminta ei koronasta huolimatta ole ollut pysähdyksissä. Viinitilalla on valmistunut viime vuonna 1 000 pulloa viiniä. Uutta kuntoutustoimintaa on käynnistetty yhteistyössä Coronarian kanssa.

Ensi kesään suhtaudutaan toiveikkaana – tanssikalenteri on jo suunnitteilla ja yöpymiset lisääntyneet. Kasvavana matkailijaryhmänä ovat etelästä tulevat suomalaiset, jotka yöpyvät yhden yön Pohjanrannassa ennen matkan jatkumista syvemmälle Lappiin.