Tuet ja avustukset yhdistyksille

Ohjeet yhdistyksille kunnanhallituksen tai yleisjohdon myöntämien tukien ja avustuksien hakemiseen.

Avustushaku auki kylien viihtyisyyttä lisääviin hankkeisiin 23.4.2024 asti!

Kylätoimikunnat ja kyläyhdistykset voivat nyt hakea Tervolan kunnalta avustusta kylien viihtyisyyttä lisääviin ja parantaviin hankkeisiin.

Hakemukset tulee jättää 23.4.2024 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää hyvät perustelut ja kustannusarvio.

 

Kyläyhdistysten ja -toimikuntien vuosittaiset toiminta-avustukset ovat haettavissa tänä vuonna 1.-30.4.2024. Muistattehan hakea myös toiminta-avustusta!

Lisätietoa molemmista avustuksista alla.

Tietoa erilaisista yleisjohdon myöntämistä avustuksista

  • Kylien viihtyisyyttä lisäävien hankkeiden avustukset

    Kunnanhallitus myöntää vuosittain avustusta Tervolan kylien viihtyisyyttä lisääviin hankkeisiin. Kylien viihtyisyyttä lisäävien hankkeiden avustaminen on tarkoitettu kyläyhdistyksille ja kylätoimikunnille haettaviksi.  Avustukset maksetaan yleisjohdon kylätoiminnan määrärahoista.

    Kylien viihtyisyyttä lisäävät hankkeet julistetaan haettaviksi vuosittain Tervola-lehdessä ja kunnan internetsivuilla. Asiasta tiedotetaan myös kunnan sosiaalisen median kanavissa. Hakuaika sijoittuu useimpina vuosina huhtikuulle. Hakuajan ulkopuolella saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon.

    Avustuksen myöntämisen perusteet

    Avustuksen myöntämiseksi yhdistyksen ei tarvitse olla rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa. 

    1. Avustettavasta kohteesta ei saa tulla kunnalle muita kustannuksia.
    2. Avustuksesta ei saa aiheutua kunnalle pysyvää velvoitetta kunnossapitoon tai avustamiseen.
    3. Avustushakemuksessa on oltava hyvät perustelut hankkeelle, erittelyt avustuskohteista ja niiden kustannusarviot.

    Kuinka avustusta haetaan
    Avustusta haetaan alta löytyvällä lomakkeella ajankohtana, joka ilmoitetaan erikseen kunnan tiedotuskanavissa. Yleensä hakuaika sijoittuu huhtikuulle. 

    Mistä saan tiedon avustuksen myöntämisestä
    Avustukset myönnetään kunnanhallituksen päätöksellä, useimpina vuosina toukokuussa. Yhdistykset saavat päätöksestä tiedoksiannon pöytäkirjaotteella lomakkeeseen täyttämäänsä sähköpostiosoitteeseen. Pöytäkirjaote lähetetään useimmiten kunnanhallituksen pöytäkirjan julkaisupäivänä, joka on kokouksen jälkeinen perjantai.

    Miten avustus maksetaan
    Avustus maksetaan kyläyhdistyksen tai kylätoimikunnan lomakkeessaan ilmoittamalle tilille jonkin aikaa päätöksen tiedoksiannon jälkeen.

    Mitä on tehtävä hankkeen toteuttamisen jälkeen
    Avustuksen saaneiden tulee antaa selvitys avustuksen käytöstä vuoden viimeiseen päivään mennessä. Selvityksen voi toimittaa alla olevalla Selvitys kylien viihtyisyyttä lisäävän avustuksen käytöstä -lomakkeella, tai vapaamuotoisesti sähköpostitse tervolan.kunta@tervola.fi -osoitteeseen.

  • Kyläyhdistysten ja -toimikuntien vuosittaiset toiminta-avustukset

    Tervolan kunta jakaa kylätoiminnan määrärahoista vuosittaista toiminta-avustusta kunnan alueella toiminnassa oleville kyläyhdistyksille ja kylätoimikunnille. Avustuksen tarkoituksena on tukea kyläyhdistysten ja -toimikuntien toimintaa.

    Avustus myönnetään hakemuksesta. Hakemuksen kautta halutaan varmentaa toimijoiden yhteystiedot ja tilitiedot sekä se, että kyläyhdistys tai -toimikunta on aktiivisesti toimiva. Avustuksen saajilta edellytetään myös rekisteröitymistä Lähellä.fi – verkkosivustolle, jonne yhdistyksen tai toimikunnan on päivitettävä yhteystietonsa vuosittain.

    Avustuksen hakuaika on vuosittain helmikuun aikana. Avustuksen hakuaika vuonna 2024 on 1.4.-30.4.2024, koska kunnanhallituksen päätös asiasta tehtiin vasta 25.3.2024 (§71).

    Päätöksen avustuksen myöntämisestä tekee hallintojohtaja viranhaltijapäätöksellä. Myönnettävä avustus on 180€/kyläyhdistys/toimikunta.

    Hakulomake lisätään tälle sivulle heti sen valmistuttua.

     

  • Muut kunnanhallituksen myöntämät avustukset

    Tervolan kunnanhallitukselle osoitetut avustushakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen tervolan.kunta@tervola.fi.

    Postitse toimitettavat hakemukset voi toimittaa osoitteeseen:
    Kunnanhallitus
    Tervolan kunta
    Keskustie 81
    95300 Tervola

    Avustushakemuksessa pyydetään ilmoittamaan sähköposti tai postiosoite, johon päätöksen avustuksen myöntämisestä voi toimittaa sekä yhdistyksen tilinumero, johon mahdollisesti myönnettävä avustus voidaan maksaa.

Linkit avustuksia koskeviin lomakkeisiin

Lisätietoa kunnanhallituksen myöntämistä avustuksista

Laura Kantomaa
vs. hallintojohtaja

Jaa sivu eteenpäin