”Hirvenpyytäjiä riittää vielä Tervolassa”
Tervolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Paula Ajanki sanoo, että myös hirviä on Tervolassa runsaasti. Lupia on tälle vuodelle enemmän hirvikannan noustua.
Tälle syksylle Tervolaan myönnetyistä 571 hirviluvasta kolmasosa oli käytetty. Hirven metsästysaika kestää 15. päivään tammikuuta saakka, joten vielä on aikaa kannan harventamiseen.
”Tavoitteena ei ole käyttää sataa prosenttia hirviluvista, koska silloin ei voitaisi tietää, onko kaatolupia ollut riittävästi. Kun lupia jää käyttämättä, voidaan niitä katsoa olevan tarpeeksi hirvikantaan nähden”, Tervolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Paula Ajanki kertoo.
Ajangin mukaan Tervolassa on runsaasti hirviä. Siitä kertoo Luonnonvarakeskuksen kanta-arvio, joka Tervolassa on hirvitalousalueen tavoitetiheyden yläpuolella. Tavoitetiheys on 2,2–2,7 hirveä 1 000 hehtaaria kohden. Tervolassa hirvitiheys on 3,6 hirveä per tuhat hehtaaria.
”Hirven metsästyslupamäärää on Tervolan kohdalle nostettu tälle vuodelle. Aina, jos hirvikanta nousee liikaa, se näkyy liikenteessä ja metsissä.”
Tervolassa toimii 17 metsästysseuraa, jotka kaikki osallistuvat hirvenpyyntiin. Tänä vuonna Suomen riistakeskuksen myöntämiä hirvenpyyntilupia haki kaikkiaan 36 seuraa tai seuruetta, sillä metsästysporukoita tulee muualtakin kuin Tervolasta. Valtion mailla saavat ulkopaikkakuntalaisetkin luvalla metsästää.
”Osa luvista on haettu yhteislupina ja osa seura- tai seuruekohtaisesti. Tervolassa on vielä riittänyt metsästäjiä hirvenpyyntiin, mutta kyllähän he alkavat ikääntyä.”
Metsästäjät tekevät muutakin kuin harventavat riistakantoja. He myös hoitavat riistaeläinten elinympäristöjä eri tavoin. Paula Ajanki sanookin, että metsästyskortin hankkiminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että kaikkien tarvitsee metsästää.
”Metsästyskortin voi suorittaa pelkästään jo yleissivistyksen vuoksi. Toimijoita tarvitaan ympärivuotisesti havainnoimaan ympäristöä ja tekemään esimerkiksi riistakolmiolaskentaa.”
Kahden yhdistyksen toimija
Paula Ajanki aloitti Tervolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana tämän vuoden tammikuun alusta. Ajanki on kokenut riista-alan toimija, sillä hän on toiminut Kolarin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana jo 23 vuotta ja on tehtävässä edelleen.
Molemmat toiminnanohjaajuudet ovat osa-aikaisia, joista maksetaan pientä palkkaa. Päätyö Ajangilla on Hotelli Metsähirvaalla vastaanottovirkailijana.
”Olen kirjoilla Kolarissa, jossa pidämme siskoni kanssa kotipaikkaamme yllä, jotta äitimme voi asua siellä. Käyn Kolarissa vapaa-ajalla ja asun muutoin puolisoni kanssa Tervolassa. Siten tämän Tervolan riistanhoitoyhdistyksen työn hakeminen oli minulle ihan luonteva ratkaisu.”
Kahden riistanhoitoyhdistyksen luotsaamisessa Ajanki näkee myös synergiaetuja. Riistanhoitoyhdistyksen perusteet ovat molemmissa samanlaiset, mutta toimintaympäristöissä on eroja. Ajanki pystyy toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia ja koulutuksia lähes samoilla sapluunoilla Tervolassa ja Kolarissa.
”On silti yllättävää huomata, että jokin tapahtuma onnistuu hyvin Tervolassa, mutta kun sen vie Kolariin, ei se välttämättä saakaan samanlaista vastaanottoa. Ja toisinpäin. Pieniä kulttuurieroja aina löytyy.”
Metsälle koiran kanssa
Paula Ajanki metsästää myös itse. Kipinän hän sai aikoinaan silloisen koiransa, Riitu-suomenpystykorvan myötä. Riitu osoittautui innokkaaksi ja taitavaksi kanalintukoiraksi.
”Lähdin sen kanssa metsään ensin sillä ajatuksella, että kun se kerran osaa noin hyvin haukkua kanalintua, niin pitäähän sitä kannustaa. Sitten aloin itsekin lämpenemään asialle ja sainkin ammuttua lintuja Riitun haukkuun. Eli käytännössä koira opetti minut kanalintujen metsästäjäksi.”
Riitun kanssa metsällä kulkiessa oli aikaa myös katsella ympärille ja nauttia eväistä, kuten hyvään metsästysretkeen kuuluu. Nyt Ajangilla on nelivuotias suomenpystykorva Rene, jonka kanssa hän käy kanalintumetsällä. Tai ainakin metsästystä kovasti yritetään, sillä Renellä on vielä hieman vauhdikkaat otteet.
”Se on sellainen koira, että linnut katsovat puusta tyyliin sieltä se koira tulee ja sinne se menee. Vauhtia on paljon ja koiraa haetaan välillä autolla kaukaakin. Eväiden syönnin on saanut unohtaa. Mutta kyllä koira kuulemma rauhoittuu”, Ajanki naurahtaa.
Teksti ja kuva: Auni Vääräniemi
Jaa sivu eteenpäin