Nuorten kesätyöllistäminen

Nuorten työllistämismuotona käytetään kesätyöseteleitä. Kesätyösetelin avulla tuetaan nuoren työnantajaa nuoren työllistämisessä vähintään kolmeksi viikoksi ja sen arvo on 450 €.

Setelin avulla nuoren on työllistyttävä vähintään kolmeksi viikoksi touko-syyskuun välille. Kesäsetelillä työllistyvän nuoren työaika on vähintään 30/h viikko, eli 6h/ päivä sisältäen ruokatauon ja yhden lyhyen tauon. Nuoren viikkoansion on oltava vähintään 300€/viikko, sisältäen lomakorvauksen.

Kesätyöseteliä voivat hakea kaikki 8. luokan päättäneet ja sitä vanhemmat nuoret, jotka ovat kirjoilla Tervolassa. Yläikäraja setelin saamiselle on 20 vuotta. Samana kesänä voi saada enintään yhden kesätyösetelin.

Nuori voi työllistyä setelin avulla yksityiseen yritykseen, yhdistyksiin, seurakunnalle, säätiölle, kuntayhtymään, valtiolle, Tervolan kunnan tai kunnan yhtiöiden tarjoamiin kesätyöpaikkoihin. Huomaathan, että kesätyöpaikan ei tarvitse sijaita Tervolassa.

Setelit myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä ja niitä jaetaan määrärahojen puitteissa. Vuodelle 2025 on varattu määräraha 50 kesätyöseteliin.

  • Näin haet kesätyöseteliä

    – Kesätyösetelihakemuksen löydät kunnan nettisivuilta tai valmiina paperiversiona kunnanviraston infossa. Toimita hakemus kunnanviraston infoon.
    – Hae itse kesätyöpaikkaa. Esimerkiksi nuoriso-ohjaaja ja yksilövalmentaja voi tarvittaessa auttaa sinua kesätyön etsimisessä. Kerro työnantajalle työtä hakiessasi, että sinulla on kesätyöseteli.
    – Työn tulee kestää vähintään 3 viikkoa toukokuun ja syyskuun välillä.
    – Kerro myös kavereille tästä mahtavasta tilaisuudesta!

    Kesätyösetelin tilitys työnantajalle tapahtuu maksatushakemuksen kautta. Työnantajan on tehtävä maksatushakemus viimeistään kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä. Liitteeksi tulee toimittaa kesätyöntekijän palkkatosite.

    Lisätiedot ja lomakkeiden palautus:

    Palvelusihteeri Nina Maikkula
    nina.maikkula@tervola.fi
    040 151 9750
    Keskustie 81
    95300 Tervola

  • Kunnan kesätyöpaikkojen hakeminen

    Kunnan kesätyöpaikkoja haetaan suoraan yksiköiden esimiehiltä soittamalla tai sähköpostitse. He antavat myös lisätietoja osaston kesätöihin liittyen.

    Ulkoalueiden hoitotyöt / tekninen osasto: Johannes Luiro johannes.luiro@tervola.fi, 040 151 9815 ja Janne Pekkarinen, janne.pekkarinen@tervola.fi, 0400 466 705

    Siivouspalvelut: Sanna Vuolli, sanna.vuolli@tervola.fi , 0400 399 016

    Varhaiskasvatus: Marika Passlin, marika.passlin@tervola.fi, 040 518 4791

    Kirjasto/vapaa-aikatoimi: Kati Pyhtilä, kati.pyhtila@tervola.fi, 040 486 6994

    Muut kesätyöpaikat (viestintä ja ruokapalvelu): Nina Maikkula, nina.maikkula@tervola.fi, 040 151 9750

Lisätietoja

Nina Maikkula
palvelusihteeri

Jaa sivu eteenpäin