”Jos Tervola on olemassa vielä 50 vuoden päästä, niin on myös TePS”
Tervolan Palloseuran aktiivit päästettiin pohtimaan, mikä on heidän urheiluseuransa pitkän iän salaisuus, vahvuus ja olemassaolon tarkoitus.
Tervolan Palloseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin heinäkuussa keskusurheilukentän alueella komein juhlin, jossa urheilu oli luonnollisesti pääosassa. Järjestäjien tavoitteena oli saada juhliin yksi jalkapallopeli käyntiin, mutta toisin kävi.
”Mukaan saatiinkin kuusi eri joukkuetta, joissa oli kussakin kymmenen henkeä. Pelaajat olivat hankkineet peliasut ja valmistautuneet juhlapeleihin. Lisäksi pelattiin kaksi lasten peliä”, kertoo TePSin varapuheenjohtaja Raimo Tumelius.
Vieressä puheenjohtaja Arja Oja ja yleismieheksi itseään tituleeraava Matti Mäki-Iso hehkuttavat myös kesän juhlia. Jälleennäkemisen riemu oli ollut kova.
Loka-marraskuun vaihteen märkyyden ja pimeyden keskellä juhlia oli mukava muistella, ja samalla Raimo Tumelius, Arja Oja ja Matti Mäki-Iso laitettiin pohtimaan, mikä on saanut Tervolan Palloseuran toiminnan kantamaan vuodesta 1975 lähtien aina 2020-luvulle saakka.
Palloilua harrastava erikoisseura
Tervolan Palloseura perustettiin 8.9.1975 joukkueseuralajiksi. Raimo Tumeliuksen löytämän vuoden 1982 lehtileikkeen mukaan liikuntasihteeri Karttunen oli havainnut vilkasta palloiluharrastusta kylillä ja oli käynnistämässä jalkapallopuulaakia.
Tästä oli syntynyt ajatus, että voisiko vaativampaakin palloilutoimintaa mahdollista järjestää. Kun Tervolassa jo toimivat urheiluseurat eivät asialle lämmenneet, jäi vaihtoehdoksi perustaa oma palloilua harrastava erikoisseura.
”Tällä alueella perustettiin 1970-luvulla paljon urheiluseuroja, esimerkiksi Keminmaan Pallo. Kaupunkilaisten urheiluseurat olivat jo vanhempia, vuosisadan vaihteesta. Monet seuroista olivat myös poliittisesti orientoituneita. Silloin oli tärkeää, mihin seuraan kuului. Tervolan Palloseuraa ei perustettu poliittiselle pohjalle”, Tumelius kertoo.
Ennen oltiin enemmän ulkoharrastuksissa, mutta aina on ollut pelaajista pulaa.
Historian saatossa TePSin palloilulajeina ovat olleet jalkapallon lisäksi lentopallo, tennis, jääkiekko, kaukalopallo ja futsal. Nyt seurassa pelataan jalkapalloa ja futsalia.
”Jääkiekko esimerkiksi vaatisi tosi paljon harrastajia. Lisäksi vaatimukset jäähalleille ovat niin suuret ja sarjat pyörähtävät käyntiin aikaisin, joten jääkiekkoa ei ole alettu vetämään”, Arja Oja sanoo.
Sitoutuminen on hiipunut
Seuran aloittaessa vuonna 1975 ikäluokat olivat vielä suuremmat ja sitoutuminen seuratoimintaan oli tiivistä. Menestystä on vuosien saatossa tullut sarjatoiminnasta ja piirimestaruuksina. Tumeliuksen, Ojan ja Mäki-Ison havaintojen mukaan etenkin sitoutumisen puute hankaloittaa nykytoimintaa.
”Ennen oltiin enemmän ulkoharrastuksissa, mutta aina on ollut pelaajista pulaa. Mutta ne, jotka olivat mukana, olivat myös tosi sitoutuneita. Nyt sitä henkeä ei enää oikein ole. Sama ilmiö on kaikkialla, kaupungeissakin”, vuodesta 1982 lähtien tervolalaisia jalkapalloilijoita valmentanut Matti Mäki-Iso pohtii.
Harrastetasolla kaikki kynnelle kykenevät saavat nyt Tervolassa harrastaa jalkapalloa ja futsalia. Aikuisissa pelaajia on 75. Lapsia on käynyt pelaamassa noin 70. Vuonna 2015 kuntaan tulleista syyrialaisista moni on pelannut jalkapalloa TePSissä, kuten myös myöhemmin tulleet kongolaiset.
”Jalkapallo on kansainvälinen kieli, niin sitä pystyy pelaamaan yhdessä, olit sitten mistä tahansa”, Arja Oja sanoo. Hän itse lähti pelaamaan jalkapalloa TePSiin alle kymmenenvuotiaana ja on valmentanut lapsia yli kymmenen vuotta. Seuran puheenjohtajana Oja on toiminut 20 vuotta.
Joku, joka vetää toimintaa
Tervolan Palloseuran aktiivien mielestä seura on ollut olemassa 50 vuoden ajan, koska seurassa on aina ollut joku, joka vetää ja ottaa vastuuta. Se tarkoittaa toiminnan luotsaamista, valmennusta ja sitä, että jollakin on kentälle tullessa pallo ja avaimet.
”Vetovastuu vie aikaa. Sarjassa pelaaminen tarkoitti 20 tuntia viikossa joukkueen kanssa olemista, valmennusta ja pelejä”, Matti Mäki-Iso kertoo. Hän sai kesällä Palloliiton hopeisen ansiomerkin aktiivisesta seuratoimintaurastaan.
TePSistä on lähtenyt paljon kasvatteja, jotka pelaavat nyt liiga- ja maajoukkuetasolla futsalissa. Tumelius, Oja ja Mäki-Iso pitävätkin kasvattajaseurana toimimista tärkeänä. Tervolasta on mahdollista sitten ohjata innokkaimmat jatkamaan lähikaupunkeihin. Tervolassa myös harrastuspuitteet ovat hyvät.
”Moni ei huomaakaan, kuinka edullista lisäksi täällä on harrastaa, ennen kuin lähtee muualle.”
Joka vuosi seura tekee toimintasuunnitelman. Sen mukaan TePS tarjoaa edelleen harrastusmahdollisuuksia niille, jotka haluavat liikkua ja pelata.
”Jos Tervola on olemassa vielä 50 vuoden päästä, niin varmasti on myös Tervolan Palloseura”, aktiivit vakuuttavat.
Teksti: Auni Vääräniemi, kuvat: TePS
Jaa sivu eteenpäin
