Kolumnisarja Tervolan koulut 150 vuotta: Louen koulu − pieni rakas yhteisömme
Tervolan koululaitos täyttää tänä vuonna kunniakkaat 150 vuotta. Juhlistamme merkkivuotta koulutyön arjen touhujen lomassa. Haluamme tuoda näkösälle tämän päivän koulumaailman ilmiöitä ja teemoja. Siksi julkaisemme vuoden aikana Tervolan koulut 150 vuotta -kolumnisarjan. Koulujemme rehtorit ja koulunjohtajat kukin vuorollaan julkaisevat kolumninsa jostakin merkittäväksi kokemastaan aiheesta.

Meidän Louen koulumme on saanut jatkaa, vaikka välillä olemmekin olleet lakkautusuhan alla. Pieni kyläkoulumme on kuin suuri perhe, sillä kaikki tuntevat toisensa. Meidän koulussamme työskentelevät luokanopettajien lisäksi koulunkäynninohjaajia, keittäjä, siistijä sekä erityisopettaja. Välillä koululla käyvät myös oppilashuollon kuraattori ja kouluterveydenhoitaja. Koko koulun henkilökunta on omalla esimerkillään mukana lasten elämässä. Tämä tukee opettajien kasvatustyötä yhdessä vanhempien kanssa.
Koulullamme lapset liikkuvat ja leikkivät väli-tunneilla yli luokkarajojen, mitä on ilo seurata. Liikunnallisuus ja yhdessä tekeminen heijastuvat positiivisella tavalla oppitunneille ja tämä välittyy varmasti koteihinkin. Myös vanhempainyhdistys toimii koulullamme järjestäen lapsille mukavia aktiviteettejä.
Pienessä yhteisössä opettajat tuntevat oppilaansa ja myös heidän huoltajansa hyvin. Tällöin yhteistyö sujuu kotien kanssa ja asioista on helpompaa puhua. Vanhempienkin on toivottavasti helpompi ottaa yhteyttä kouluun päin, kun yhteyttä pidetään aktiivisesti.
Nykyään koulukeskukset ovat oppilasmääriltään suuria, joten on kunnia saada työskennellä vielä pienessä, viihtyisässä kyläkoulussa. Meillä Tervolassa on vielä kolme pientä alakoulua ja yhtenäiskoulu sekä lukio. Säästöjen hakeminen suurien koulujen ja luokkien myötä on nykypäivää, mutta pystyykö suuri koulu tarjoamaan pienen kyläkoulun laatua? Entä jos suurien koulujärjestelmien myötä kasvaa lapsia, joita kukaan ei kouluyhteisössä oikeasti tunne ja jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ”jalkoihin”.
Tervolan kunnan oppilasmäärä laskee, kuten monissa Suomen muissakin kunnissa, mutta kyläläisten aktiivisuuden ansiosta olemme saaneet pitää Louen koulumme. Toivottavasti saamme jatkossakin toteuttaa lapsiläheistä opetusta ja yhteistyötä vanhempien kanssa!
Meeri-Sisko Peura, Louen koulunjohtaja
Sarjan aiemmat kolumnit:
Kolumnisarja Tervolan koulut 150 vuotta: Terveisiä kouluilta
Kolumnisarja Tervolan koulut 150 vuotta: Lapsi oppii vain elämällä
Kolumnisarja Tervolan koulut 150 vuotta: Jo joutui armas aika
Kolumnisarja Tervolan koulut 150 vuotta: Kaikki ovat uuden edessä – tervetuloa koulusyksy 2025
Jaa sivu eteenpäin