Laphan hallitus esittää Tervolan vuodeosaston sulkemista
Lopulliset päätökset vuodeosastojen lakkauttamisista tekee Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto.
Lapin hyvinvointialueen Laphan hallitus esittää aluevaltuustolle Tervolan vuodeosaston lakkauttamista. Aluehallitus esittää, että vuodeosastot lakkautettaisiin myös Ylitorniolta, Keminmaasta ja Posiolla. Vastoin aiempia Laphan kaavailuja aluehallitus säilyttäisi kuitenkin vuodeosastot Muoniossa, Torniossa sekä Pellossa ja Ranualla.
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, myös että ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys jatkuisi Ivalossa. Aluehallitus päättäisi myöhemmin nykyisiä kustannustehokkaammista toimintamalleista, joilla hyvinvointialue toteuttaisi ympärivuorokautisen lääkärivalmiuden.
Vuodeosastot säilyisivät Ivalossa, Kittilässä, Sodankylässä, Kemijärvellä, Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Pellossa, Ranualla ja Muoniossa. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.
Säästöä vuodeosastoverkoston uudistamisella syntyisi reilu 7 miljoonaa euroa vuodessa. Säästöissä on huomioitu lisäpanostukset kotisairaalatoimintaan, ikääntyneiden hoivaan ja ensihoitoon.
Lapissa on vuodeosastohoitoa muuta maata reilusti enemmän. Vuodeosastoverkon ylläpitäminen nykyisellään ei ole mahdollista, sillä henkilöstön saatavuus on osalla osastoista haasteellista ja pienissä yksiköissä hoidon vuorokausihinta nousee korkeaksi.
Vuodeosastoja korvaisivat monet palvelut
Ylitorniolla, Posiolla, Keminmaassa ja Tervolassa vuodeosastot suljettaisiin asteittain vuoden 2028 loppuun mennessä, jo aikaisemmin suljettujen Utsjoen, Kolarin, Pelkosenniemen, Sallan ja Simon vuodeosastojen lisäksi. Tarkempaa aikataulua valmistellaan aluevaltuuston kokoukseen.
Korvaavia palveluja olisivat muun muassa kotihoito, ensihoito, päivystysapunumero 116117 sekä erilaiset digipalvelut. Lisäksi jokaisessa kunnassa tai peruspalveluiden asiointialueella olisi ikääntyneiden ympärivuorokautinen yksikkö. Kotisairaalatoiminta hoitaisi potilaita heidän tarpeidensa mukaan joko kotona, asumisyksikössä tai palvelukodin niin sanotulla lupapaikalla. Kotisairaala tekisi myös hoidon tarpeen arviointia omalla paikkakunnalla aukioloaikoinaan. Kaikilla paikkakunnilla olisi myös nimettynä se lähin vuodeosasto, jota ensisijaisesti käytettäisiin, kun olisi tarve nimenomaan vuodeosastolla tapahtuvalle hoidolle.
Aluehallitus käsittelee muita palveluverkkoasioita kuten Länsi-Pohjan sairaalan palveluvalikoimaa ensi viikon kokouksessaan. Aluevaltuusto käsittelee palveluverkkoa kokouksessaan 23. helmikuuta. Arviointiryhmä on vaatinut palveluverkkopäätösten tekemistä helmikuussa.
Arviointiryhmä: alijäämät katettava vuoteen 2031 mennessä ja tukipalveluihin tehtävä ripeitä muutoksia
Aluehallitus merkitsi tiedoksi arviointiryhmän uusimmat toimenpide-ehdotukset ja suositukset ja esittää, että aluevaltuusto tekisi samoin. Valtion asettama arviointiryhmä suosittelee, että hyvinvointialue valmistelee tukipalveluiden YTA-yhteistyön kehittämiseen, digitalisaatioon ja järjestämistavan muutoksiin liittyvät kehittämistoimenpiteet määrätietoisesti päätöksentekoon ja toimeenpanoon.
Hyvinvointialueen täytyy jatkaa taloussuunnitelman 2026-2030 valmistelua niin, että alijäämät katettaisiin vuonna 2031. Yksityiskohtainen budjettikehys täytyy esitellä arviointiryhmälle helmikuussa. Arviointiryhmä vaatii, että hyvinvointialue huomioi taloussuunnitelmassa kaikki mahdolliset säästötoimet, vaikka niistä ei vielä olisi olemassa lopullisia päätöksiä.
Muita päätöksiä
Aluehallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueiden tietohallintoyhteistyön sopimuksen. Lopullinen hyväksyminen sekä tarvittavat hallintosääntömuutokset valmistellaan aluevaltuuston päätettäväksi.
Merkittiin tiedoksi valtiovarainministeriön myöntämät lainanottovaltuudet kiireellisesti ja välttämättömästi toteutettaviin investointeihin. Valtiovarainministeriö on aiemmin myöntänyt hyvinvointialueelle lainanottovaltuuksia sillä ehdolla, että hyvinvointialue laatii kevääseen mennessä valtion hyväksymän säästöohjelman. Nyt saaduilla kiireellisillä lainanottovaltuuksilla hyvinvointialue voi toteuttaa välttämättömiä kalusto-, järjestelmä- ja tilainvestointeja jo ennen kesää.
Päätettiin käynnistää Länsi-Pohjan sairaalan, Lapin keskussairaalan ja Kolpeneen tilamuutos- ja perusparannusprojektit sekä Rovaniemelle sijoittuvan vammaisten lasten ja nuorten asumisyksikön rakennusprojekti. Projektit sisältyvät jo talousarvioon ja investointisuunnitelmaan, ja hyvinvointialue on hakenut projekteille lainanottovaltuutta.
Hylättiin virkasuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus.
Hylättiin kaksi pelastuspalvelujen virkavalintoja koskevaa oikaisuvaatimusta.
Perustettiin kolme sosiaalityöntekijän virkaa, viisi sosiaaliohjaajan virkaa ja yksi palveluvastaavan virka. Hyväksyttiin yhden lähihoitajan, kahdeksan lapsiperheiden perhetyön työntekijän, neljän palveluohjaajan ja kuuden tukihenkilön palkkaaminen.
Kaikki tehtävät sisältyvät jo lasten, nuorten, perheiden ja vammaisten palvelujen talousarvioon. Ostopalvelujen karsiminen, vuokratyövoiman vähentäminen sekä ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen säästää yhteensä useita miljoonia euroja vuodessa.
Päätettiin laatia Suomen hallitukselle lausunto hyvinvointialueiden rahoituslakiin esitettävistä muutoksista. Muutokset pienentäisivät Lapin hyvinvointialueen valtionrahoitusta noin kolme miljoonaa euroa.
Esitetään aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsisi tiedoksi palveluverkkomuutoksia varten saadut lausunnot ja muut kuulemiset.
Hyväksyttiin vastaus valtuustoaloitteeseen, joka koski ensivastetoiminnan kehittämistä.
Vammaispalveluihin liittyvää kilpailutusta koskeva pykälä palautettiin valmisteluun.
Jaa sivu eteenpäin
