Lapin pk‑yritysbarometri 2026: vakaata kehitystä ja kasvavia digivalmiuksia
Tuoreen pk‑yritysbarometrin mukaan Lapin pk‑yritysten suhdannenäkymät ovat keväällä 2026 lähellä valtakunnallista tasoa. Yritykset suhtautuvat tulevaan vuoteen maltillisen myönteisesti, vaikka liikevaihdon, kannattavuuden ja investointien odotukset jäävät edelleen koko maan keskiarvoista.
Yleinen suhdannenäkymä on Lapissa samansuuntainen kuin muualla Suomessa. Yritykset arvioivat henkilöstömääränsä pysyvän vakaana tai kasvavan hieman seuraavan vuoden aikana. Työvoiman saatavuus ja kysynnän epävarmuus nousevat edelleen merkittävimmiksi työllistämisen haasteiksi.
Lapin yritysten odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat valtakunnallista tasoa vaisumpia. Investointihalukkuus on myös muuta maata varovaisempaa, ja yritykset lykkäävät kehittämistoimia talouden epävarman tilanteen vuoksi.
Digitalisaation käyttö kasvaa tasaisesti, ja yritykset hyödyntävät yhä enemmän pilvipalveluja, verkkopalveluja ja tekoälyä. Keväällä 2026 jo 34 prosenttia Lapin pk‑yrityksistä kokee tekoälyn käytön relevantiksi osaksi toimintaansa, erityisesti tiedonhaussa, markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa.
Lapissa 16 prosenttia yrityksistä suunnittelee ulkopuolisen rahoituksen hakemista lähikuukausina. Rahoitusta haetaan erityisesti investointeihin, käyttöpääomaan ja kehittämishankkeisiin. Omistajanvaihdosten suunnittelu jatkuu alueella aktiivisena, ja yritykset seuraavat entistä tarkemmin oman arvonsa kehittymistä. Tervolassa pk‑yritysten toimintaympäristö seuraa Lapin yleistä linjaa.
Tervolan Elinkeinoyhtiö seuraa suhdannetilanteen kehitystä tiiviisti, ja pyrkii tukemaan yrityksiä mm. osaavan työvoiman saatavuuteen, digitalisaatioon ja rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.
Barometrin toteutuksesta vastasivat Taloustutkimus Oy, Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ‑ ja elinkeinoministeriö, ja Lapista otannassa oli mukana 130 yritystä.
Jaa sivu eteenpäin
