Lapinniemen koulun B-osan julkisivu on kunnostettu – C-osa ja katokset uudistetaan myöhemmin

Lapinniemen koulun julkisivujen kunnostus aloitettiin viime kesänä. Työtä on jatkettu tänä kesänä koulun B-osan julkisivun kunnostamisella.

Lapinniemen koulu
Kuvassa tänä kesänä kunnostettu koulun B-osa.

Tervolan kuntakeskuksessa sijaitsevan Lapinniemen koulun julkisivuremonttia on jatkettu kesällä koululaisten kesäloman aikana. Kesällä koulun B-osa sai entistä ehomman ulkomuodon. Koulun A-osan, jossa sijaitsevat liikuntasali sekä yläkoulu, julkisivu on kunnostettu jo viime vuonna.

Koulun C-osan julkisivu on suunnitelmissa kunnostaa samalla tyylillä myöhemmin. Koulun julkisivun korjaaminen on ajoitettu useammalle vuodelle, jotta korjauskustannuksia saadaan jaettua pidemmälle ajalle.

Myös koulun yhteydessä sijaitsevien katosten pilarit kunnostettiin urakan yhteydessä. Katokset on tarkoitus kunnostaa myöhemmin, jolloin niiden kattorakenne muutetaan vinoksi, jotta veden virtaus pois katolta toimii paremmin.


Jaa sivu eteenpäin