Osallistavan budjetoinnin kyselyyn saatiin yli 40 ideaa

Osallistavassa budjetoinnissa kuntalaiset saavat päättää tietyn budjettiin varatun summan kohdentamisesta. Tervolassa käytettävä määräraha on tällä hetkellä 20 000 euroa.

Tervolassa tänä vuonna toteutettuun osallistavan budjetoinnin ideakeräykseen on saatu yhteensä 44 ehdotusta. Ideoita oli mahdollista jättää sekä sähköisesti että paperilomakkeella. Saapuneet ehdotukset liittyvät muun muassa liikuntaan, tapahtumiin, kunnan viihtyisyyteen ja ympäristöön. 

Osa osallistavan budjetoinnin esityksistä tulee äänestettäviksi vuoden 2026 alkupuolella. Osa kyselyssä saaduista ehdotuksista on jo aiemmin sovittu toteutettavaksi ja osa sisältyy ensi vuoden talousarvioon. 

Vuoden 2024 osallistavan budjetoinnin kohteeksi valittiin Louen kuntosali. Ammattiopisto Lappia ja Tervolan kunnanhallitus ovat käsitelleet asiaa ja hyväksyneet, että kuntosali tulee Louen Lappian yksikön tiloihin. Asiasta tullaan laatimaan erillinen sopimus. Kuntosalin avautumisaikataulu on vielä avoinna ja siitä tiedotetaan myöhemmin. 


Jaa sivu eteenpäin