Tervola hakee rahoitusta Puupuiston kehittämiseen – tavoitteena houkutella uusia yrityksiä sekä vauhdittaa investointeja
Tervolan kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa Tervolan Puupuiston kehittämistä sekä ensi vuoden talousarviota.
Tervolan kunta hakee rahoitusta Tervolan Puupuisto III Masterplan –hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on kehittää Viian teollisuusalueen kyljessä sijaitsevaa uutta, noin sadan hehtaarin kokoista aluetta ja luoda edellytykset kiertotaloutta sekä vihreää siirtymää tukeville investoinneille.
Hankkeen on suunniteltu kestävän vuoden ajan. Sen kustannusarvio on 92 611 euroa, johon on haettu toimintaympäristön kehittämisavustusta 74 088 euroa Suomen rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027.
Hankkeen tuloksena alueelle valmistuvat Masterplan ja toteutettavuusselvitys sekä rakentamista ohjaava suunnitelma, joka huomioi kiertotalouden ja kestävän kehityksen. Suunnitelman pohjalta alueen yksityiskohtaista kaavoitusta voidaan lähteä toteuttamaan. Hankkeen avulla parannetaan uusien yritysten sijoittumismahdollisuuksia ja mahdollistetaan investointien kasvu alueella. Hankkeen myötä Tervolan asema bioenergia- ja puunjalostusteollisuuden keskuksena vahvistuu.
Osa vanhusten rivitalojen vuokrasopimuksista siirtyy Laphalta Tervolan kunnalle
Osa Tervolan vanhusten rivitalojen vuokrasopimuksista siirtyy Lapin hyvinvointialueelta Tervolan kunnalle ensi vuoden alussa.
Lapin hyvinvointialue on vuokrannut kuntien sote-kiinteistöjä sote-uudistuksen voimaantulosta lähtien lain velvoittamana kolmen vuoden ajan. Siirtymäkauden vuokrasopimukset päättyvät tämän vuoden lopussa. Osana kohteita Lapin hyvinvointialue on vuokrannut Tervolasta myös niin sanotut vanhusten rivitalot (VARIt), joissa on 23 asuinhuoneistoa. Tänä vuonna tehdyn selvityksen perusteella 15 asuinhuoneistossa ei ole Lapin hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvaa toimintaa, vaan asunnoissa on tavanomaista senioriasumista.
Tervolan kunta on ilmoittanut ottavansa kohteiden asukasvuokrasopimukset vastaan vuoden vaihtuessa.
Sivistysjohtajan virkaan esitetään Tuija Päätaloa
Tervolan kunnanhallitus esittää sivistysjohtajan virkaan valittavaksi kasvatustieteen maisteri Tuija Päätaloa ja varalle filosofian maisteri Tuomas Kulhaa. Haastatteluryhmä haastatteli virkaan viisi hakijaa. Virkaa haki määräaikaan mennessä 29 ihmistä, joista 17 täytti viralle asetetut kelpoisuusehdot.
Tavoitteena on, että Tervolan kunnanvaltuusto valitsee uuden sivistysjohtajan kokouksessaan torstaina 11. joulukuuta.
Tervolan nykyinen sivistysjohtaja Tarja Leinonen on irtisanoutunut ja jättää tehtävän ensi kesänä.
Kunnanviraston aukioloajat
Tervolan kunnanvirasto on suljettu 29.12.2025–4.1.2026 välisen ajan. Vuodenvaihteen tarkemmista aikatauluista tiedotetaan erikseen.
Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Kunnanvirasto pidetään vuonna 2026 yleisölle avoinna arkipäivisin viitenä päivänä viikossa kello 8.30–15.00. Kunnanvirasto pidetään suljettuna 15.5., 13.–26.7., ja 28.12.2026– 6.1.2027.
Maaseutupäällikkö Tanja Häyrynen jättää tehtävänsä
Maaseutupäällikkö Tanja Häyrynen on irtisanoutunut virastaan. Hänen virkasuhteensa päättyy 28. helmikuuta 2026.
Jaa sivu eteenpäin
