Tervolan kunnanvaltuusto sinetöi ensi vuoden veroprosentit

Kunnanvaltuuston kokouksessa valittiin myös kunnan edustajat ammattiopisto Lappian yhtymävaltuustoon.

Kokousnuijat

Tervolan kunnanvaltuusto päätti torstaina 6. marraskuuta pidetyssä kokouksessaan vuoden 2026 veroprosenteista. Veroprosentit säilyvät Tervolassa ensi vuonna ennallaan. Tuloveroprosentti on siten 6,9. Kiinteistöveron osalta maapohjan yleinen veroprosentti on 1,3, rakennusten yleinen veroprosentti 0,95, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti on 0,41 ja muiden rakennusten 1. Kyseiset kiinteistöveroprosentit ovat joko lain sallimilla alarajoilla tai vain hieman alarajan yli.

Voimalaitosrakennusten ja –rakenteiden veroprosentti on 3,1. Edelleen kunnanvaltuusto päätti, että yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan veroprosentti on 0,00 eikä rakentamattomalta rakennuspaikalta peritä erillistä veroprosenttia 

Kokouksessaan valtuusto merkitsi tiedoksi sivistysjohtaja Tarja Leinosen irtisanoutumisen virasta. Hän on ilmoittanut jättävänsä tehtävän ensi kesänä. Tervolaan etsitään parhaillaan uutta sivistysjohtajaa. Virka on ollut haettavana 10. marraskuuta asti. 

Valtuusto valitsi myös Tervolan kunnan edustajat Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian yhtymäkokoukseen. Kunnan varsinaiseksi edustajaksi valittiin Arja Heikkinen (kesk.) ja varaedustajaksi Raimo Puikko (vas.). 

Kaukolämmön myyntiin muutoksia

Kokouksessa päätettiin myös kaukolämmön liittymis- ja myyntiehtojen sekä maksuperusteiden tarkistamisesta. Uudet ehdot ja perusteet tulevat voimaan vuoden 2026 alusta alkaen. 

Tavoitteena on selkeyttää ja vakauttaa kaukolämmön hinnoittelua, siirtyä vaiheittain mitattuun kulutukseen perustuviin laskentamalleihin ja päivittää sopimusehdot vastaamaan valtakunnallisia suosituksia. Uusi malli kannustaa energiatehokkuuteen.

Samalla kiinteistöjen mittarit muutetaan etäluettaviksi energiamittareiksi kevään 2026 aikana. Päivityksestä tiedotetaan erikseen. 

Sitoutumaton Tervola -valtuustoryhmä jätti aloitteen Vastarannan kaavahankkeen tilannekatsauksesta ja arvioinnista 

Sitoutumaton Tervola -valtuustoryhmä jätti aloitteen Vastarannan kaavahankkeen tilannekatsauksesta ja arvioinnista ennen jatkotoimia. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Vastarannan alueen kaavahankkeen tilannekatsaus tuodaan valtuuston käsittelyyn ennen kuin kaavoitus etenee ehdotusvaiheeseen.

Tilannekatsauksen yhteydessä valtuustolle esitetään päivitetty arvio alueen tulvariskistä ja rakentamiskelpoisuudesta, selvitys hankkeen tähänastisista kustannuksista ja kunnan taloudellisista sitoumuksista sekä suunnitelma jatkotoimista ja vaihtoehdoista alueen käytölle.

Valtuustoaloitteessa tuodaan esiin, että valtuusto voisi tilannekatsauksen yhteydessä ottaa kantaa ja antaa ohjaavat linjaukset kaavan jatkovalmistelulle. Valtuustoaloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi. 

Rivitalotyömaa ja terveyspalvelut nousivat esiin puheenvuoroissa 

Ytimekkään kokouksen lopussa valtuutetut käyttivät myös useita puheenvuoroja. Moni edustaja ilmaisi huolensa kunnan rakennuttaman rivitalon rakennustöistä ja rakennusmateriaalien suojaamisesta sateisena syksynä. Tervolan tekninen johtaja Janne Pekkarinen kertoi, että asia on huomioitu ja työtä valvotaan ja tarvittaessa siihen puututaan. 

Kunnanvaltuutettu Riikka Oinas (vas.) ilmaisi puheenvuorossaan huolensa Tervolan terveyspalveluista. Lapin hyvinvointialue Lapha on ilmoittanut suunnitelmistaan lakkauttaa Tervolasta sekä vuodeosasto että röntgen. Oinas tiedusteli, onko kunnalla mitään mahdollisuuksia vielä vaikuttaa suunnitelmaan. Kunnanjohtaja Mika Simoska vastasi, ettei asiasta ole vielä tehty lopullisia päätöksiä. Lapin hyvinvointialueen edustajat esittelevät Tervolassa suunnitelmaa tulevaksi palveluverkoksi tiistaina 11. marraskuuta.

Tallenteen kokouksesta voi katsoa kokonaisuudessaan Tervolan kunnan YouTube-kanavalta. Kokousasiakirjat ovat luettavissa verkossa osoitteessa tervola.ktweb.fi.

Yhteystiedot

Mika Simoska
kunnanjohtaja
Sari Tervaniemi
hallintojohtaja

Jaa sivu eteenpäin