Tervolassa voi kokea aikamatkan 80-luvun VHS-kasettien maailmaan
Tervolan kunnanviraston yläkerrassa on helmikuun ajan esillä Mika Oinaan kokoama näyttely VHS-kasettien kansilehdistä.
Elettiin 1980-luvun alkupuolta, kun 8-vuotias Mika Oinas näki sukulaisten luona kyläillessään elokuvan, joka avasi hänelle aivan uuden maailman.
Kyläpaikan sukulaispoika oli saanut VHS-kasettisoittimen eli videot ja hän halusi näyttää Oinaalle elokuvan, joka oli Taistelija, eli tunnettu myös nimellä Taistelija – Rambo. Sukulaispojan luokse tuli tipoittain kavereita, joiden vuoksi nauha kelattiin aina alkuun, jotta jokainen pääsisi juoneen mukaan.
”Lopulta olimme katsoneet elokuvaa tunnin ajan, ja sitten minun piti lähteä kotiin. Elokuva jäi kesken ja se harmitti hirveästi. Taisteluni oli ensimmäinen elokuva, jonka katsomisesta jäi minulle vahva muistijälki”, Mika Oinas kertoo.
Oinaalle ostettiin sittemmin omat videot. Mummolta saadulla satamarkkasella hän osti Tornion Sokoksesta ensimmäisen VHS-kasettinsa, joka tietysti oli aiemmin kesken jäänyt Taistelija.
”Katsoin elokuvan lopulta niin monta kertaa, että muistin näyttelijöiden vuorosanat ulkoa. Tästä lähti elokuvaharrastukseni, joka ei ole laantunut.”
Videolaki haittasi harrastusta
Kun kurkistaa VHS-kasettien historiaan, niin ennen vuonna 1988 voimaan tullutta videolakia VHS-elokuvien levitys oli nopeasti kasvava ala. Aluksi VHS-kasetteja tuotiin Ruotsista suomalaisin tekstityksin varustettuna.
Videolaki teki sen, että K18-elokuvien levitys videokasetteina kiellettiin Suomessa. Laista tuli Euroopan tiukin ja yksi maailman tiukimmista. Valtion elokuvatarkastamo tarkasti videokasettien sisältöjä, ja elokuvatarkastamon vaatimusten mukaan levitysyhtiöt tarvittaessa leikkasivat elokuvia.
”Videolaki aika lailla tappoi VHS-harrastukset, kun elokuvia kiellettiin ja sensuroitiin. Esimerkiksi karate-elokuvien videokasettilevitys kiellettiin ja lukemattomista elokuvista pätkittiin osia pois”, Mika Oinas sanoo.
”Kun elokuvasta otetaan materiaalia pois, on se vähän sama kuin jostakin näyttelytaulusta peitettäisiin osia.”
Videolailla pyrittiin varjelemaan lapsia ja nuorisoa videoiden levittämiltä haitallisilta vaikutuksilta. Sensuuri ei ulottunut television puolelle, jossa televisioyhtiöt päättivät, mitä halusivat näyttää. Laki oli voimassa vuosina 1988–2000.
Keräilyintoa vaikea selittää
Ajan myötä Mika Oinaan elokuvaharrastus kehittyi pelkästä elokuvien katsomisesta VHS-kasettien kansilehtien keräilyksi. Tällä hetkellä hänellä on noin 25 000 kappaletta näitä kansilehtiä. Niistä 5 000 on varsinaisina VHS-videoina ja loput pelkkinä kansilehtinä.
Hän on hankkinut videot ja kansilehdet esimerkiksi ostamalla 3–4 lopettaneen videovuokraamon kasetit ja tarvikkeet. Keräilyssä ovat olleet nimenomaan 80-luvun alkupuolen videot ja kansilehdet, koska tuolloin VHS-videokasetit elivät kulta-aikaansa.
Kansilehdistä Oinas on nyt koonnut erityisen näyttelyn Tervolan kunnantalon yläaulaan. Mukana on vain murto-osa koko kansilehtimäärästä.
Oinas sanoo, ettei keräilijä oikein voi selittää, miksi kerää juuri sitä mitä kerää.
”Joku kerää postimerkkejä, joku kokemuksia ja joku rahaa. Keräilyssä on kyse intohimosta ja suuresta kiinnostuksesta keräilyartikkeleita kohtaan. Minun keräilyharrastukseni lähti liikkeelle lapsuuden ja nuoruuden hienoista elokuvakokemuksista, joita 1980-luku tarjosi. ”
Mika Oinas katselee yhä paljon elokuvia, mutta nykytekniikalla hienosti tehdyt elokuvat eivät häntä kovinkaan innosta. Sen sijaan hän palaa vanhoihin 1980-luvun alkupuolen elokuviin uudestaan ja uudestaan.
Noin 5 000 VHS-kasetin joukossa on vielä paljon katsomista odottavia elokuvia.
”Elokuvat ovat minulle rentoutumiskeino. Kun muu perhe on mennyt nukkumaan, valitsen usein jonkin 80-luvun videon ja laitan sen nauhuriin. Suosikkigenreni on tietysti kauhu.”
Teksti ja kuva: Auni Vääräniemi
Jaa sivu eteenpäin