Tiedote kiinteistörekisteriselvityksen aloittamisesta

Kunnanhallitus hyväksyi (§ 440/17.12.2025) kiinteistörekisteriselvityksen käynnistämisen Tervolan kunnassa.

Selvityksen tavoitteena on varmistaa kunnan alueella sijaitsevien kiinteistöjen rakennustietojen ajantasaisuus ja oikeellisuus.

Selvitystyössä vertaillaan keskenään rakennuslupien suunnitelmia, kunnan rakennus- ja huoneistorekisterin tietoja sekä Verohallinnon kiinteistöverotietoja. Työn yhteydessä tarkastellaan muun muassa rakennusten sijaintia, osoitetta, mittoja, käyttötarkoitusta ja muita perustietoja. Mikäli huomaamme puutteita kiinteistön rakennustiedoissa, kiinteistön omistajalle lähetetään erillinen selvityspyyntölomake tietojen tarkistamiseksi. Kunta voi myös suorittaa paikan päällä tehtäviä tarkastuksia, joista tiedotetaan erikseen kiinteistön omistajia.

Verohallinto lähettää perinteisesti maaliskuussa kiinteistönomistajille kiinteistöverotuspäätöksen. Verovelvollisen velvollisuus on tarkistaa kiinteistöveroselvityksen oikeellisuus ja ilmoittaa virheet, puutteet tai muutokset annettuun määräaikaan 14.4.2026 mennessä.

Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia yli 5 neliömetrin suuruisia rakennuksia, rakennelmia ja katoksia.

Verohallinnon kiinteistöverotuspäätökseen liittyvissä kyselyissä, ilmoituksissa ja oikaisupyynnöissä tulee noudattaa Verohallinnon ohjeita.

Tekninen osasto


Jaa sivu eteenpäin