Tervolan kunnan yritystuet ja kuntalisä työllistämiseen
Vuosittain haettavat yritystuet:
Tervolaan rekisteröidyn yrityksen, jolla on voimassa oleva y-tunnus, on mahdollista hakea vuosittaista yritystukea.
Tukea myönnetään kunnanhallituksen päätöksen 292§ 1.10.2018 perusteella.
Yritystukien maksatuskausi on vuosittain 1.10.-30.9. Esimerkiksi vuoden 2025 voidaan hakea kuluihin, jotka ovat kirjattu ajalla 1.10.2024-30.9.2025.
Tukihakemus tulee jättää 3.10.2025 mennessä ja tukipäätökset pyritään tekemään lokakuun loppuun mennessä. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.
Tervolan kunnanhallitus käsittelee yritystuet vuosittain.
Tukea voi saada yrityksen perustamiskustannuksiin, koulutukseen, markkinointiin, tuotekehitykseen, ja oppisopimuksen järjestämiseen.
Tervolan kunta myöntää myös erikseen kuntalisää, jonka tarkoituksena on tukea tervolalaisia työnhakijoita työllistymisessä ja pyrkiä madaltamaan työnantajien työllistämiskynnystä ja parantaa yritysten ja yhdistysten mahdollisuuksia työllistää työttömiä työnhakijoita. Kuntalisää voi hakea jatkossa ympäri vuoden.
-
Aloittavan yrittäjän tuki
Aloittavan yrittäjän tukea voi saada yrittäjä, joka käynnistää toiminnan Tervolassa.
- Tuki on yrittäjäkohtainen.
- Mikäli yrityksessä on useampi perustaja (Ky, Ay tai Oy) sitä voidaan myöntää yhdelle yrityksen perustajista.
- Aloittavan yrittäjän tuki on 350 €.
- Tervolaan yrityksen kotipaikaksi siirtävä voi saada aloittavan yrittäjän tuen, mikäli hän ei aikaisemmin ole sitä saanut.
-
Koulutustuki
Koulutustukea voi saada ammatilliseen täydennyskoulutukseen sekä lyhytkurssien suorittamiseen.
Tukea myönnetään:
- kurssi- ja koulutusmaksuihin
- Seminaari- ja webinaarikuluihin
- koulutusmateriaalikuluihin
Tukea ei myönnetä:
- matkakuluihin
- palkkakuluihin
- majoituskuluihin
- kahvi/ruokakuluihin
- viranomaismaksuihin
- muovikortteihin
- messuosallistumisiin vierailijana
- Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea ei myönnetä postimaksuihin.
Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea voidaan myöntää enintään 50 % hyväksyttävistä kuluista, yhteensä enintään 1000 €/yritys/maksatuskausi.
-
Markkinointituki
Markkinointitukea voidaan myöntää
Mediamainontaan, kuten:
- digitaaliseen mainontaan ja markkinointiin, verkkokauppa-, hakukone- ja somemarkkinointiin (esim. google)
- lehtimainontaan
- suoramainontaan
- radio- ja tv-mainontaan
- markkinointimateriaalin tekoon
- messuosallistumisiin (messutilan vuokrat)
- omien kotisivujen tekoon ja ylläpitoon
- teetettyyn jakomateriaaliin: (kynät, käyntikortit, kalenterit, makeiset, pois lukien asusteet)
- logoteippauksiin
Markkinointitukea ei myönnetä
- nettihaku- tai sähköisiin luettelopalveluihin. Tuettaviksi markkinointikuluiksi hyväksytään yksi sähköinen luettelokustannus.
- asustepainatuksiin
- omiin palkkoihin
- matkoihin
- majoituskuluihin
- edustuskuluihin
- tarjoiluun
- kannatusilmoituksiin
- joulutervehdyksiin
- Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea ei myönnetä postimaksuihin.
Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea voidaan myöntää enintään 50 % hyväksyttävistä kuluista, yhteensä enintään 1000 €/yritys/maksatuskausi.
”Maaseudulta Käsin” -messuosallistumismaksun osalta tuki voidaan myöntää 100%:n suuruisena yhdelle perusosastolle messualueilla B, C ja D.
-
Tuotekehitystuki
Tuotekehitystukea voidaan myöntää tuotekehityskuluihin, joihin ei ole myönnetty muuta tukea (kehittämisavustus tai vastaava).
Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea voidaan myöntää enintään 50 % hyväksyttävistä kuluista, yhteensä enintään 1000 €/yritys/maksatuskausi.
Koulutus-, markkinointi ja tuotekehitystukea ei myönnetä postimaksuihin.
-
Oppisopimustuki
Oppisopimustukea voidaan myöntää enintään 90 euroa/kk/henkilö.
- Yritys voi saada tukea kahdelle henkilölle kerrallaan.
- Tuki myönnetään enintään 12 kuukaudeksi/henkilö.
- Tukea ei myönnetä, jos koulutus keskeytyy ennenaikaisesti ensimmäisen 12 kuukauden aikana.
-
Yritystuen hakeminen ja hakemuksen lähettäminen
- Yritystukihakemus tulee jättää 3.10.2025 mennessä
- Tukihakemus tulee tehdä Tervolan kunnan sivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella
- Hakemukseen tulee liittää kaikki vaaditut tositteet hakulomakkeen kautta
- Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.
Tervolan kuntalisä työllistämiseen
Tervolan kunnan työllistämisen kuntalisän ehdot muuttuivat 1.7.2025 alkaen.
Kuntalisän tarkoituksena on tukea tervolalaisia työnhakijoita työllistymisessä ja pyrkiä madaltamaan työnantajien työllistämiskynnystä.
Kuntalisää maksetaan jatkossa enintään kuudelta kuukaudelta ja enintään 600 euroa/kk.
Muut yritystuet:
Perä-Pohjolan Leader ry:n kautta haettavat yritystuet
Peräpohjolan Leader ry:n kautta voi hakea tukea yrityshankkeisiin sekä erillaisiin kehittämishankkeisiin. Parhaiten saat tietoa eri tukimahdollisuuksista Peräpohjolan Leader ry:n verkkosivuilta. Perä-Pohjolan Leader ry myöntää myös maaseuturahaston investointitukea yritystoiminnan laajentamiseen tai perustamishankintoihin. Tukea myönnetään 35 % hyväksyttävistä kustannuksista. Lue lisää maaseuturahaston investointituesta Peräpohjolan Leader ry:n verkkosivuilta.
Jaa sivu eteenpäin