Tervolasta löytyy kodille tontti. Vehreä Kemijokilaakso, kumpuilevat vaarat ja idylliset talonpoikaispihat maalaavat Tervolan maisemaa. Me asumme väljästi ja mukavasti luonnon sylissä, kuitenkin hyvien peruspalvelujen äärellä, luontevan asiointi- ja työssäkäyntimatkan päässä Kemistä, Torniosta ja Rovaniemeltä. Tervola on turvallinen, ihmiselle sopiva paikka.
Näytä kaikkiVarhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus on kasvatus- ja koulutusjärjestelmämme perusta. Lapsi saa varhaiskasvatusta päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Perusopetusta edeltävänä vuonna lapsi osallistuu esiopetukseen. Yleissivistävä perusopetus on tarkoitettu kaikille 7-16 -vuotiaille. Perusopetus tukee kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen.
Näytä kaikkiTervolassa osallistutaan aktiivisesti kunnan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Ämpäripäisellä päätöksenteolla ja ennakkoluulottomalla ongelmanratkaisulla luomme yhteistä hyvää.
Näytä kaikkiTervola tarjoaa monipuolisia vapaa-ajan palveluita kaikkina vuodenaikoina. Kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut tukevat kuntalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä elinikäistä oppimista.
Näytä kaikkiTervola on tekevien ihmisten kunta ja Tervolan kunta tekee työtä yrittäjien menestymisen eteen. Tervolan kunnan omistama Tervolan Elinkeinoyhtiö Oy tarjoaa yrityksille sujuvat kehittämis- ja neuvontapalvelut ja auttaa toimitila- sekä rahoitusasioissa. Tervolan YTA:n maaseutupalvelut vastaa kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Keminmaan, Ranuan, Simon ja Tervolan kuntien sekä Kemin, Rovaniemen ja Tornion kaupunkien maaseutuhallintopalveluista.
Näytä kaikkiKemijoen upeiden maisemien syleilyssä sijaitseva Tervola on Lapin helposti saavutettava helmi - aivan Kemin, Tornion ja Rovaniemen risteyskohdassa. Täällä voit pysähtyä, hengittää ja nauttia puhtaan luonnon rauhasta, hiljaisista metsistä, avarista jokimaisemista ja Peräpohjolan maaseudun kiireettömästä tunnelmasta. Tervola tarjoaa aidon elämyksen kaukana massaturismista, luonnon ehdoilla.
Näytä kaikki