Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut
Osiot
Sijainti: Pääsivu / Elinkeinot ja yrittäminen / Hankkeet

Hankkeet

Tervola on aktiivinen hanketoimija

Uusia hankkeita on käynnitymässä vuoden 2015 aikana jolloin päästään hyödyntämään uuden EU-ohjelmakauden mahdollistavia rahoituksia.

Tervola on seutukuntansa aktiivinen hanketoimija. Tervolan kunta hallinnoi usein myös ylikunnallisia kehittämishankkeita. Esimerkkinä hankkeista toimii vuonna 2012 käynnistynyt ”Kuitua Länsi- ja Etelä-Lappiin” laajakaistahanke. Sen kohderyhmänä ovat Pellon, Ylitornion, Tervolan, Tornion, Rovaniemen, Keminmaan, Posion, Simon ja Ranuan asukkaat, yrittäjät ja vapaa-ajanasukkaat.  Hanke on päättynyt vuonna 2014.

Matkailuelämysteollisuutta kehittävä Teema- Tervolalaisia matkailuelämyksiä -hanke on kehittänyt Tervolalaista matkailua vuodesta 2009 alkaen. Hanke päättyi keväällä 2013. Hankkeen tuloksena Tervolaan on saatu mm. laadukkaita opasteita, markkinointimateriaalia ja osaamista.

Luontoliikuntaa on Tervolassa edistetty useilla hankkeilla. Esimerkiksi vuonna 2013 päättynyt Esteetön Kätkä –hankkeen tuloksena Tervolan Kätkävaaran luontopolulta löytyy esteettömän liikkumisen mahdollistava reittiosuus. Polun varressa sijaitsevat myös esteettömät tulistelu- sekä kalastelupaikat. Kätkävaaran huipulle rakennetaan projektin toimesta luontotorni.

 

Linkkejä Tervolan hankkeiden loppuraportteihin:

2000 –luvulla päättyneiden hankkeiden loppuraportit näet tästä;

(linkit raportteihin tulossa)

  • Maaseudun ohjelmapalveluprojekti
  • Kivikylä
  • Kotiseutu ja sen tarinat
  • Tervolan kotiseutumuseo kehittämishanke
  • Pienvesistöjen ja luontokohteiden esiselvityshanke
  • Tervolan varikon kehittämishanke
  • Kätkän luonto
  • Perä-Pohjolan ulkoilureitistöt
  • Vaarojen vaellus esiselvityshanke
  • Tukevasti töihin -hanke
  • Foodbank-hanke