Aurora Kotiapu tarjoaa kiireettömiä asiakaskohtaamisia
Tervolalainen Taru Kvist päätti perustaa oman kotipalveluyrityksen Aurora Kotiavun, jotta asiakkaiden kohtaamiselle jäisi enemmän aikaa.
Rentoa rupattelua ja rauhaisaa yhdessäoloa. Tätä lähihoitaja Taru Kvist jäi kaipaamaan edellisestä työstään kuntien kotipalvelussa.
Kvist aloitti työt kotipalvelun työntekijänä vuonna 2015 valmistuttuaan lähihoitajaksi. Silloin oli vielä aikaa käydä asiakkaan luona ilman kiireen tuntua.
”Saatoin laittaa saunan lämpenemään, tehdä siinä sivussa kotiruokaa useamman päivän tarpeita varten, sitten asiakas pääsi lämpimään saunaan ja saatoin vielä auttaa pukeutumisessa. Lopuksi asiakas sai vielä syödä lämpimän, vastavalmistuneen ruuan. Oli aikaa jutella ja tehdä asioita rauhassa”, Taru Kvist muistelee vuosikymmenen takaisia aikoja
kunnallisessa kotihoidossa.
Yritys syntyi ideasta
Idea omasta yrityksestä sai alkunsa aiempien kokemuksien pohjalta. Yrityksen perustaminen askarrutti aluksi, sillä Kvistillä ei ollut kotonaan yrittäjätaustaa. Hän lähestyi yritysideansa kanssa Tervolan kunnan elinkeinopalveluita, minkä avulla tulevaa yrittäjää mietityttäneet asiat ratkesivat.
”Sain todella hyvää käytännön apua. Elinkeinokoordinaattori Henri Mattinen auttoi minua yrityksen perustamisessa”, Kvist kehuu.
Kvistin mukaan yrittäminen on ollut haasteellista ja opeteltavaa on ollut paljon. Eteen on tullut paljon erilaisten asioiden selvittämistä, vaadittavia lupia sekä hakemuksia. ”Yrittäjyys ei kuitenkaan ole ollut niin vaikeaa kuin aluksi ajattelin.”
Kvist tekee asiakkaiden luona joko kertakäyntejä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa säännöllisiä viikoittaisia vierailuja.
Asiakkaan on mahdollista sopia aluksi maksuton kartoituskäynti, jossa käydään läpi palveluiden tarvetta. Käynti ei velvoita asiakasta mihinkään. Kartoituskäynnillä voidaan myös selvittää, toteutuvatko asiakkaan kriteerit siihen, että hän voi hankkia kotipalvelua arvonlisäverottomana.
Monenlaista palvelua
Aurora Kotiapu tarjoaa monenlaista apua aina kauppakäynnistä ruuanlaittoon, siivoukseen sekä arjen asioissa auttamiseen. Kesällä listalla on ollut myös ikkunoiden sekä terassien pesuja. ”Teen oikeastaan kaikkea mitä osaan”, Kvist naurahtaa.
Lääkehoitoa yrityksessä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tarjolla. Kvist kertoo, että tavoitteena on tulevaisuudessa hakeutua palvelusetelituottajaksi. Nykyisellään Aurora Kotiavun palveluista voi kuitenkin saada kotitalousvähennystä.
Aurora Kotiavun asiakaskuntaa ei ole tarkasti rajattu, mutta pääasiassa palveluita tarjotaan ikäihmisille, vammaisille, mielenterveyskuntoutujille sekä esimerkiksi leikkauksesta toipuville. Yritys toimii Tervolan sekä lähikuntien alueilla.
Aurora Kotipalvelulla on jo vakioasiakkaita, mutta Kvist vakuuttaa, että mukaan mahtuu vielä lisää. Yrityksen eduksi hän näkee paikallisuuden sekä sen, että asiakkaan luo saapuu aina sama tuttu tekijä.
”Asiakkaat ovat kommentoineet, että on kiva, että tämä on pieni ja paikallinen yritys, se tuntuu erityisen mukavalta”.
Valintaansa ryhtyä yrittäjäksi Kvist on tyytyväinen.
”Saan nyt tehdä tätä omalla tyylilläni ja asiakkaiden tarpeesta lähtien. Se on mahtavaa”.
Teksti: Jenni Mehtonen
Jaa sivu eteenpäin
