Kuntasukkien suunnittelukilpailu alkaa!

Nyt suunnitellaan sukkia!

Pitkien käsityöperinteiden Tervolalle etsitään nyt omaa kuntasukkamallia. Suunnittele mielestäsi Tervolan kunnalle hyvin sopiva sukkamalli ja toteuta suunnitelmasi mukainen sukkapari kilpailuun.

Villasukkien suunnittelukilpailun ja lasten piirustuskilpailun kilpailuaika on 10.2.-17.5.2024

Voittajasukat valitaan yleisöäänestyksellä. Esivalinnan äänestykseen etenevistä kilpailutöistä suorittaa raati, jossa ovat mukana Kivalo-opiston edustaja, kunnan viestintäsuunnittelija, vs. hallintojohtaja sekä mahdollisesti muita, myöhemmin ilmoitettavia jäseniä.

Voittajatyön ohje tulee vapaasti käytettäväksi ja se julkistetaan Maaseudulta Käsin -messuilla elokuussa 2024. Kaikki kilpailutyöt pääsevät esille näyttelyyn.

Lapset voivat osallistua kuntasukka-aiheiseen piirustuskilpailuun piirtämällä kuvan neulotusta sukasta. Piirustukset kootaan näyttelyksi. Raati valitsee piirroksista voittajasukan ja se toteutetaan neuleeksi. Piirustuskilpailun voittaja saa nämä sukat itselleen.

Mikäli kilpailu on suosittu ja saa runsaasti osanottajia, voidaan samanlaisia käsityökilpailua toteuttaa eri teemoin tulevina vuosina. Toiveena on saada kokoon sarja Tervola-aiheisia käsitöitä.

Osallistumisohjeet:

Toteuta suunnitelmasi mukainen sukkapari aikuisten koossa. Mielikuvitusta saa suunnittelussa käyttää rohkeasti! Sukkien tulee jollain tavalla ilmentää Tervolaa: inspiraatiota voi hakea vaikkapa kotiseudun perinteistä, tarinoista, luonnosta tai vaikkapa Tervolaan liittyvistä muistoista ja tunteista sekä kunnan brändiväripaletista, joita ovat keväänvihreä, metsänvihreä, aamurusko (vaaleanpunainen), aurinko (oranssi) ja jäkälä (valkoinen). Lankana voi käyttää mitä tahansa sukkalangaksi sopivaa lankaa.

Toimita sukkapari, ohje/kuviokaava sukista lankatietoineen sekä lyhyt kuvaus siitä, mikä toimi inspiraationa kilpailutyölle kunnantalon infoon 17.5. klo 12 mennessä. Muista sujauttaa mukaan omat yhteystietosi (nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite) sekä tieto, noudatko sukat itsellesi näyttelyn jälkeen vai lahjoitatko ne vanhuspalveluille. Postiosoite on Tervolan kunta, Keskustie 81, 95300 Tervola.

Piirustuskilpailuun osallistuvat piirustukset toimitetaan kunnantalon infoon 17.5. klo 12 mennessä. Muista lisätä piirustuksen kääntöpuolelle yhteystiedot! Piirustuksia ei palauteta.

Raadin arvosteluperusteet:

Sukkamallin omaperäisyys, Tervolan brändivärien käyttö, mallin haastavuus (haastetta saa olla, mutta huomioithan myös kokemattomammat sukantekijät).

Yleisöäänestys

Voit äänestää suosikkiasi kunnan verkkosivuilla sekä sukkanäyttelyn yhteydessä 20.5.-31.5.2024, jolloin kilpailutyöt ja lasten piirustukset ovat esillä.

Palkinnot:

Kolme eniten ääniä saanutta palkitaan. Lisäksi kaikki sukkaparin kilpailuun toimittaneet saavat messulipun Maaseudulta Käsin 2024 -messuille.

  1. palkinto: 150e lahjakortti Vanhalan Lammastilalle
  2. palkinto: 100e lahjakortti Vanhalan Lammastilalle
  3. palkinto: 50e lahjakortti Vanhalan Lammastilalle

Palkittaviin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti, muistathan siis liittää mukaan yhteystietosi!

Lasten piirustuskilpailun voittajan valitsee raati. Voittaja saa itselleen piirustuksen mukaan toteutetut villasukat.

Tekijä voi noutaa kilpailutyön itselleen näyttelyn päätyttyä (emme postita töitä), tai luovuttaa sen kunnantalolle, josta ne lahjoitetaan vanhuspalveluille lämmittämään ikäihmisten jalkoja. Noutamattomat kilpailutyöt lahjoitetaan vanhuspalveluille.

 

 

Kilpailun säännöt:

– Kilpailuaika on 10.2.-17.5.2024

– Kilpailutyön tulee olla ennen julkaisematon ja idea kilpailuun osallistuvan oma

– Tervolan kunnalla on oikeus julkaista ja jakaa ohjetta painettuna sekä sähköisissä kanavissa, kuten kunnan www-sivuilla

– Kilpailuun lähetettyjen sukkien kuvia ja niiden kuvauksia voidaan julkaista Tervolan kunnan sähköisissä kanavissa

– Kilpailutyöt ja niiden kuvaukset saa laittaa esille näyttelyyn

– Palkintoja ei voi vaihtaa rahaksi tai muiksi palkinnoiksi

– Määräajan jälkeen saapuneita ehdotuksia ei huomioida

– Osallistumalla kilpailuun hyväksyt nämä ehdot

Lataa tästä:

Tulostettava ohje

Lisätiedot

Jenni Hiukka
viestintäsuunnittelija

Jaa sivu eteenpäin