Louen Kyläkauppa sulki ovensa kannattamattomana – paikalle suunnitteilla kauppatoimintaa itsepalveluperiaatteella

Kaupparakennuksen omistajien toiveena on, että uusi kauppa pääsisi aloittamaan toimintansa vielä syksyn aikana.

Louen Kyläkaupan avajaisia vietettiin kesällä 2024.

Reilut kaksi vuotta sitten toimintansa aloittanut Louen Kyläkauppa on joutunut sulkemaan ovensa.

Louen Kyläkaupan tarina sai alkunsa, kun S-ryhmä sulki kauppaliikkeensä Tervolan Louella Nelostien varrella. Kyläaktiivit Janne Jurva ja Tommi Kaarninen päättivät ostaa kaupparakennuksen, jotta kylän elinvoima saataisiin säilymään.

Louen Kyläkaupan kauppiasyrittäjänä toiminut Elina Miettunen kertoo, että talouden viime aikojen haasteet tulivat hyvin näkyväksi myös kyläkaupalla.

”Asiakasvirta ei riittänyt. Yleinen taloustilanne näkyi niin, että ihmisiä ei ole liikkunut enää samalla tavalla kuin aiemmin”, Miettunen kertoo.

Miettunen sanoo, että esimerkiksi tämä kesä on ollut viime kesää paljon hiljaisempi. Taloustilanteen lisäksi hän epäilee syyksi kallista polttoaineen hintaa, joka on voinut vaikuttaa ohikulkumatkailijoiden liikkumiseen.

Myös ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut.

”Monet lähtevät viikonloppuisin ostoksille suurempiin keskuksiin ja ostavat sieltä samalla myös elintarvikkeet.”

Hän mainitsee, että kyläkaupalla ehti olla myös uskollisia vakioasiakkaita, jotka ostivat aina kärryn täyteen.

Louen Kyläkauppa työllisti 2,5 henkilöä. Kyläkaupassa on ollut elintarvikemyymälän lisäksi myös kahvila sekä polttoainemyyntiä.

Kauppa uudella konseptilla

Yrittäjät Janne Jurva ja Tommi Kaarninen ovat nyt suunnitelleet rakennukseen kauppaa hieman erilaisella konseptilla.

Suunnitelmissa on, että jatkossa Louella toimisi ympäri vuorokauden jokaisena vuoden päivänä palveleva kauppa. Pääosin kauppa toimisi itsepalveluperiaatteella. Vastaavalla periaatteella toimivia kauppoja löytyy runsaasti esimerkiksi Ruotsista, joista yksi sijaitsee Haaparannan Nikkalassa ja toinen Karungissa. Myös Suomesta löytyy itsepalvelukauppoja.

Suunnitelmissa on, että vastaavan periaatteen kotimaisen toimijan konseptissa toimiva kauppa avaisi ovensa Louella vielä loppuvuoden aikana. Kauppaan on toiveena saada myös yrittäjä, joka voisi palvella ja avustaa asiakkaita päiväsaikaan.

Itsepalvelukaupoissa asiointi tapahtuu tunnistautumisen avulla ja maksaminen sähköisesti. Tarkoituksena olisi käynnistää kaupan oheen myös matkaparkkitoimintaa.

Teksti: Jenni Mehtonen


Jaa sivu eteenpäin