Miltä koulupäivä näyttää nykyään? Kodin ja Koulun päivä avasi oppimisen arkea

Kaisajoen koululla vierailijat pääsivät näkemään, että nykypäivän koulussa oppiminen tapahtuu monella tavalla ja usein myös liikkeessä.

Toiminnallisuus, liike ja oppilaiden aktiivinen osallistuminen näkyvät yhä vahvemmin koulun arjessa.

Perjantaina 25.9. vietettiin valtakunnallista Kodin ja Koulun päivää, ja vanhemmat ja muut koulunkäynnistä kiinnostuneet pääsivät seuraamaan opetusta Kaisajoen koululla.

Pienimpien oppilaiden musiikkituntia oli saapunut seuraamaan Leila Siivola. Hänet otettiin mukaan moniaistilliseen opetukseen, kun oppilaat lauloivat hämäräksi muutetussa luokassa sadelaulua ja samalla rummuttivat sormilla pisaroita kaverin hiuksiin ja olkapäille.

”Kävin koulua Lehmikummussa, ja siihen aikaan musiikinopetusta annettiin pianolla ja pienillä soittimilla. Kuorolaulua harjoiteltiin paljon, ja juhlien ohjelmassa olikin aina kuorolaulua ja runonlausuntaa”, Siivola kertoo.

Kaisajoen koulun musiikkiluokassa hän pääsi seuraamaan hyvin erilaista opetustilannetta, jossa oppilaat oppivat laulamisen lisäksi eläytymällä, liikkumalla ja käyttämällä eri aisteja. Esimerkki kuvastaa laajemminkin sitä, miten koulunkäynti on muuttunut ja miten oppimista tuetaan monin eri tavoin.

Oppiminen tapahtuu monella tavalla

Toiminnallisuus, liike ja oppilaiden aktiivinen osallistuminen näkyvät yhä vahvemmin koulun arjessa. Oppimista pyritään tukemaan monipuolisilla työskentelytavoilla. Perinteisen luokkaopetuksen rinnalla hyödynnetään liikkumista, yhteistyötä, käytännön tekemistä ja erilaisia oppimisympäristöjä.

”Vaikka lakimuutos on uusi, sen taustalla oleva ajatus ei ole. Jo pitkään on tiedetty, että pelkästään kuuntelemalla tieto ei siirry opettajalta oppilaalle. Kun liikkumisella ja oppimisella on todettu olevan vahva yhteys, niin nyt kouluissa pohditaan, miten liikettä voidaan yhdistää luontevasti oppimiseen ja koulupäivään”, kertoo Kaisajoen koulun johtaja Katri Pietilä.

Opettajat kertovat, että Kaisajoen koulussa oppimista tapahtuu esimerkiksi retkillä, luonnossa liikkuen ja yhteisissä projekteissa. Lukemisen ymmärtämistä ja matematiikan mittojen hahmottamista voidaan opetella vaikkapa leipomalla. Tavoitteena on tehdä oppimisesta aktiivista ja tarjota jokaiselle oppilaalle onnistumisen kokemuksia.

 

Koulu on muuttunut myös muilla tavoilla

Koulu on muuttunut myös monella muulla tavalla kuin oppituntien sisällöissä. Opettajien mukaan koulussa korostuvat nykyään esimerkiksi oppilaiden osallisuus, media- ja tiedonlukutaito sekä yksilöllinen tuki.

”Kun itse kävin koulua, niin valokuvien ja painetun sanan todenperäisyyttä ei tarvinnut epäillä. Nykyään lasten on opittava arvioimaan, voiko kuvaan, videoon tai uutiseen luottaa. Siksi kriittisen lukutaidon opettaminen on yksi nykykoulun tärkeistä tehtävistä”, Pietilä pohtii.

Oppilaat pääsevät vaikuttamaan koulun toimintaan muun muassa oppilaskunnan kautta, johon oppilaat valitsevat edustajat vaaleilla. Esimerkiksi joka perjantai pidettävä 25 minuutin liikuntavälitunti sai alkunsa oppilaskunnan ideasta.

Opettajien rinnalla koulupäivässä työskentelee myös monien eri alojen ammattilaisia.

”Esimerkiksi meidän koulunkäynninohjaaja on korvaamaton apu, tuki ja turva lapsille. Terveydenhoitaja on tosi tärkeä ja oppilaiden keskuudessa pidetty ammattilainen, ja oppilashuollossa työskentelevät myös kuraattori ja psykologi, joilta lapset saavat matalalla kynnyksellä keskusteluapua tai apua oppimisen pulmiin”, Pietilä kertoo.

Yhteistyö rakentaa koulun arkea

Kodin ja Koulun päivän taustalla on ajatus kodin ja koulun välisen yhteistyön vahvistamisesta.

Katri Pietilä kuvaa yhteistyötä kotien kanssa luontevaksi ja mutkattomaksi. Myös aktiivinen vanhempainyhdistys on tärkeä osa kouluyhteisöä. Opettajien mukaan hyvä koulun henki rakentuu yhdessä kotien kanssa, ja yhteinen tavoite on tukea lasten oppimista ja kasvua mahdollisimman hyvin.

”Meidän koulun sopuisa henki sekä lasten halu auttaa ja huolehtia toisistaan tuovat arkeen tietynlaista helppoutta. Tästä kuuluu suuri kiitos vanhemmille. Koulun hyvä henki syntyy kotien tuella.”

Leila Siivola (vas.) saapui seuraamaan Katri Pietilän musiikkituntia.

Jaa sivu eteenpäin