Palonperäntielle maakaapeli ja uudet katuvalot
Palonperäntien alueella toteutetaan sähköverkon maakaapelointi sekä katuvalaistuksen uusiminen kuluvan syksyn aikana. Työt parantavat alueen sähkönjakelun varmuutta sekä liikenneturvallisuutta.
Tervolan Energia ja Vesi Oy:n hankkeessa alueelle kaivetaan uudet sähkönjakeluverkon maakaapelit, jotka korvaavat Palonperäntien ja Itäpuolentien varrella kulkevat ilmajohdot. Samassa yhteydessä Tervolan kunta uusii Palonperäntien katuvalaistuksen. Työt toteutetaan yhtä aikaa, mikä säästää kustannuksia ja vähentää erillisten kaivutöiden tarvetta.
Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 11.6.2026 siirtää katuvalaistuksen saneeraukseen 120 000 euron määrärahan Konepajantien peruskorjaukseen varatuista määrärahoista. Ratkaisu mahdollistaa valaistuksen uudistamisen samanaikaisesti kaapelointitöiden kanssa.
Miten työmaa vaikuttaa arkeen?
Työt ulottuvat koko Palonperäntielle ja työmaan pituus on noin 2,2 kilometriä. Maakaapeli asennetaan tien varteen. Alueen kaavatiet jäävät tässä vaiheessa ilmajohtoverkkoon. Ne kaapeloidaan myöhemmin katusaneerauksen yhteydessä.
Kaikki tien suuntaiset pihaliittymät kaivetaan työn aikana auki ja päällystetään uudelleen. Yksittäinen liittymä voi olla pois käytöstä noin kahden tunnin ajan. Palonperäntien alitukset tehdään tunkkaamalla, jolloin liikennettä ei tarvitse katkaista. Porauksesta voi kuitenkin aiheutua ajoittaista melua.
Vaikutukset ympäristöön ja turvallisuuteen
Kaivuutöiden vuoksi alueelta ei tarvitse kaataa puita. Liittymien pusikoita kuitenkin poistetaan. Tämä parantaa liikenneturvallisuutta, kun näkemäesteet vähenevät.
Uudet katuvalaisimet ja pylväät parantavat valaistusta. Valaisinpylväät ovat samanmallisia keltarunkoisia pylväitä kuin Keskustiellä.
Aikataulu
Työt alkavat arviolta elokuun puolivälissä tai viimeistään elokuun loppuun mennessä, kun tarvittavat luvat on saatu. Työt valmistuvat tämänhetkisen arvion mukaan vuoden loppuun mennessä.
Työmaa-alueella liikkuu työkoneita, työntekijöitä ja raskasta liikennettä. Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta ja huomioimaan työmaan opasteet. Tervolan kunta ja Tenve pahoittelevat työstä aiheutuvaa haittaa ja kiittävät asukkaita yhteistyöstä.
Jaa sivu eteenpäin
