Tervolan Energia ja Vesi tiedottaa: Sähkönjakelun poikkeusjärjestelyt jatkuvat Tervolassa
Taivalkosken voimalaitoksella elokuussa tapahtuneen teknisen häiriön vuoksi Tervolan sähkönjakelu tapahtuu tällä hetkellä kokonaan Ossauskosken voimalaitoksen kautta. Nykytilanteessa mahdolliset verkkoviat voivat aiheuttaa tavallista laajempia sähkökatkoja.
Taivalkosken voimalaitoksella elokuussa tapahtuneen teknisen häiriön vuoksi Tervolan sähkönjakelu tapahtuu tällä hetkellä kokonaan Ossauskosken voimalaitoksen kautta. Taivalkosken vian korjausaikataulu ei ole vielä tiedossa. Kemijoki Oy kartoittaa parhaillaan vahingon laajuutta ja komponenttien saatavuutta. Aikataulusta tiedotetaan heti, kun lisätietoa saadaan.
Tervolan Energia ja Vesi Oy (Tenve) selvittää parhaillaan myös mahdollisuuksia lisätä verkon kapasiteettia erilaisten varayhteysratkaisujen avulla.
Nykytilanteessa mahdolliset verkkoviat voivat aiheuttaa tavallista laajempia sähkökatkoja. Häiriötilanteissa verkon tehoa voidaan joutua rajoittamaan, jotta yhteiskunnan kannalta tärkeät toiminnot, kuten kunnan ja yritysten lämpölaitokset, saadaan pidettyä toiminnassa. Myös yritysten toiminnan kannalta välttämättömät toiminnot pyritään pitämään käynnissä laajan häiriötilanteen aikana.
Tilanne voi näkyä sähköverkossa tavallista suurempina jännitevaihteluina. Siksi sähkönkulutusta kannattaa mahdollisuuksien mukaan tasata ja välttää useiden paljon sähköä kuluttavien laitteiden samanaikaista käyttöä erityisesti häiriötilanteissa.
Sähkökatkojen aikana toivomme kuntalaisilta malttia päivystyspuhelimen käyttöön. Laajoissa häiriötilanteissa tieto viasta on yleensä jo verkkoyhtiön tiedossa ja korjaustyöt ovat käynnissä. Päivystysnumeroon vastaa yksi asentaja, joka osallistuu myös vikojen korjaamiseen, joten useat samaa häiriötä koskevat puhelut voivat ruuhkauttaa päivystyspuhelimen ja hidastaa korjaustöitä. Jos kuitenkin vaikuttaa siltä, että sähkökatko koskee vain omaa kiinteistöäsi, ole yhteydessä päivystykseen.
”Tulevaisuudessa tilanne helpottuu, kun yhtiön oma sähköasema valmistuu Lehmikumpuun ja sähkön toimitusvarmuus Tervolassa paranee”, kertoo Tenven Tapio Pesonen. Tenven arvion mukaan sähköasema valmistuu marraskuussa, mikäli työt etenevät suunnitellusti. Tällä hetkellä työ etenee aikataulussa.
Kiitämme kuntalaisia kärsivällisyydestä ja hyvästä yhteistyöstä. Tilanteesta tiedotetaan lisää sitä mukaa, kun uutta tietoa saadaan.
Jaa sivu eteenpäin
