Tervolan kunnanhallitus kokoontui 15.5.2023  

Asialistalla muun muassa kunnan etuosto-oikeuden käyttäminen Tervolatalon maa-alueesta sekä avustukset kylien viihtyisyyttä lisääviin hankkeisiin.

Tervolan kunnan kurkivaakuna

Kunnan etuosto-oikeuden käyttäminen Tervolatalon maa-alueesta

Kunnan etuosto-oikeuden käyttäminen kiinteistökaupoissa on Tervolassa erittäin harvinaista. Viimeksi kunnan etuosto-oikeutta on käytetty 1980-luvulla. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää, jos maa-alue on yli 5000m2 suuruinen ja sijaitsee asemakaava-alueella. Tällaisia maa-alueita on harvoin tarjolla. Etuosto-oikeutta ei voi käyttää lähisukulaisten välisissä kaupoissa. Tervolan kunta on kaavaillut jo pitkään rivitalon rakentamista kuntakeskukseen, mutta sopivaa paikkaa tälle ei ole ollut tarjolla.

Kunnanhallitus päätti olla käyttämättä etuosto-oikeutta. Päätös on annettu tiedoksi asianomaisille.

Kylien viihtyisyyttä lisäävien hankkeiden avustaminen

Tervolan kunta jakaa vuosittain yhteensä 11 000 euroa kylien viihtyisyyttä lisääviin hankkeisiin. Haku avustuksista on ollut avoinna 8.5.2023 saakka. Hakemuksia saapui vain yksi. Kunnanhallitus päätti myöntää 6200 euroa avustusta Lehmikummun kylät ry:lle Tikan montun uimarannan alueen kunnostustöihin.

Kehittämiseen varattua hankerahaa jäi vielä jakamatta. Avustushaku avataan uudelleen syksymmällä.

Muut asiat

Muut kunnanhallituksen käsittelemät asiat menivät päätösehdotuksen mukaisesti. Voit tutustua kokouksen esityslistaan tai 17.5.2023 julkaistavaan pöytäkirjaan Tervolan kunnan verkkosivuilla tai suoraan osoitteessa: tervola.ktweb.fi 

Lisätiedot

Mika Simoska
kunnanjohtaja
Sari Tervaniemi
hallintojohtaja

Jaa sivu eteenpäin