Tervolan kunta osallistuu energiansäästötalkoisiin   – säästöä tulossa arviolta kymmeniä tuhansia euroja

Meneillään oleva kansalliset energiasäästötoimenpiteet alkavat näkyä myös Tervolassa tulevana talvena.

Myös vanhoja katuvalaisimia vaihdetaan energiaa säästäviin led-valaisimiin, joiden energiatehoa säädetään pylväskohtaisesti.

Energiasäästöä tullaan tekemään mm. laskemalla lämpötilaa kunnan kiinteistöissä ja toimitiloissa viikonloppuisin sekä yöaikoina. Myös vanhoja katuvalaisimia vaihdetaan energiaa säästäviin led-valaisimiin, joiden energiatehoa säädetään pylväskohtaisesti. Vanhojen katuvalojen ohjausta tullaan muuttamaan myös siten, että osa valaisimista ei pala pimeään aikaan.  

Tervolan kunta säästää näillä energiatoimenpiteillä arviolta noin kymmeniä tuhansia euroja vuositasolla. 

Säästötoimenpiteet tulevat voimaan tulevan syksyn aikana. 

Jokaisen on hyvä varautua mahdollisiin sähkökatkoksiin 

Tulevana talvena voi tulla mahdollisesti myös sähköpulan aiheuttamia sähkökatkoja, joita pyritään verkkoyhtiöiden toimesta järjestämään siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa kriittisille kohteille. Kunta kuitenkin varautuu mahdollisiin sähkökatkoksiin esim. varavoimakoneilla, jotta elintärkeät toiminnot saadaan kunnassa turvattua. 

Myös kuntalaisten on hyvä varautua mahdollisiin talvella tapahtuviin sähkökatkoksiin. Hyviä ohjeita varautumiseen löytyy esimerkiksi osoitteesta: www.72tuntia.fi 

Lisätiedot

Tervolan kunta osallistuu energiansäästötalkoisiin   – säästöä tulossa arviolta kymmeniä tuhansia euroja
Janne Pekkarinen
tekninen johtaja

Jaa sivu eteenpäin