Tervolan yrittäjäillassa 12.2. jaettiin täsmätietoa Leader-rahoituksista yrityksille ja yhteisöille
Tervolan Elinkeinoyhtiön järjestämän, vuoden 2025 ensimmäisen yrittäjäillan pääteemana oli Peräpohjolan Leader ry:n tarjoamat tuet ja rahoitukset yrityksille ja yhteisöille

Tervolan Elinkeinoyhtiön järjestämään vuoden ensimmäiseen yrittäjäiltaan Tervolan kunnan valtuustosaliin pääsi paikalle toistakymmentä eri yritysten ja järjestöjen edustajaa.
Kunnanjohtaja Mika Simoska kertoi tilaisuuden aluksi kunnan kuulumiset ja avasi mm. tulevia kehitystoimia. Tervolan Elinkeinoyhtiön elinkeinokoordinaattori Henri Mattinen kertoi Elinkeinoyhtiön työn alle tulevista ja käynnissä olevista hankkeista ja muista ajankohtaisista asioista.
Illan pääteemana oli Peräpohjolan Leader Ry:n toiminta elinvoimaisen maaseudun hyväksi ja toimintaryhmän tarjoamat tuet ja rahoitukset maaseudun yrityksille ja yhteisöille. Peräpohjolan Leader ry on Simon, Tervolan, Keminmaan, Kemin, Rovaniemen ja Ranuan alueella toimiva maaseudun kehittämisyhdistys, yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä, joka tarjoaa neuvontaa ja rahoitusta maaseudun kehittämiseen erittäin monipuolisesti.
Peräpohjolan Leaderin toiminnanjohtaja Marjut Ahola kävi kattavasti esimerkkien avulla läpi millaisia erilaisia rahallisia tukimuotoja yritykset ja yhteisöt voivat hakea ja miten hakuprosessi toimii käytännössä. Osallistujat pääsivät myös kysymään suoraan eri tukimuotojen mahdollisuuksista eri hankkeiden toteuttamiseksi. Osallistujat totesivat että tukimuotoja on runsaasti ja niitä kannattaakin tutkia toimintaa ja kehittämistä suunniteltaessa. Vilkkaan keskustelun perusteella voi olettaa, että tilaisuudessa syntyi useita hankeaihoita, joita voisi rahoittaa Leaderin tarjoamilla vaihtoehdoilla.
Peräpohjolan Leaderin toimijat ja Tervolan Elinkeinoyhtiön elinkeinokoordinaattori auttavat mielellään kaikissa hankkeita ja tukia koskevissa asioissa!
Tutustu Peräpohjolan Leader ry:n verkkosivuihin tästä
Lataa tapahtuman materiaalit tästä
Tervolan Elinkeinoyhtiön seuraava yrittäjätilaisuus järjestetään toukokuussa, teemalla ”Yrittäjän työhyvinvointi ja työssäjaksaminen”. Kaikki tapahtumat sisältävät myös kunnan infon, jossa kunnanjohtaja kertoo kunnan ajankohtaisista kuulumisista. Tapahtumat pyritään järjestämään yhteistyössä tervolalaisten yrittäjien ja Tervolan Yrittäjät Ry:n kanssa. Tapahtumista tiedotetaan tapahtumakutsuin ja infoin Tervolan kunnan verkkosivujen tapahtumakalenterissa ja elinkeinoyhtiön uutiskirjeellä. Kolmas tapahtuma sijoittuu syyskuulle ja vuoden viimeinen marraskuun alkuun. Loppuvuoden tapahtumien aiheet vahvistuvat myöhemmin.
Jaa sivu eteenpäin