Tervolassa kunnostetaan lähiliikuntareittejä tulevana kesänä
Tervolassa käynnistyy kuntoradan ja talvikävelyreitin perusparannushanke huhtikuussa 2025. Hanketta rahoittaa Uudenmaan ELY-keskus Suomi liikkeelle -ohjelman avustushaun kautta ja rahoitukseen osallistuu myös Tervolan kunta.
Tervolan kunta on hakenut avustusta kuntakeskuksessa sijaitsevan kuntoradan/valaistun ladun ja talvikävelyreitin parannukseen. Hankkeen tavoitteena on korjata Kirkonkylän kuntoradan/valaistun ladun reitin pohja, uusia reitin siltojen kannet sekä toteuttaa uusi talvikävelyreitti. Lisäksi hankkeen avulla kunnostetaan reitin yhteydessä oleva laavu, hankitaan levähdyspaikkaistuimia sekä uusitaan alueen opasteita. Edellä mainituilla toimenpiteillä parannetaan reitin käytettävyyttä ja turvallisuutta ja ne monipuolistavat alueen ympärivuotisia käyttömahdollisuuksia sekä palvelurakenteita. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 139 290 euroa, josta avustuksen osuus on enintään 50 prosenttia.
”Lähiliikuntareittien pohjissa ja silloissa sekä urheilukentän laavun rakenteissa on havaittu kunnostustarvetta, ja kuntalaisiltakin on kantautunut palautetta samoista asioista. Hankkeeseen saatu avustus ELY-keskukselta mahdollistaa lähiliikunta-alueen kehittämisen jo tällä kesäkaudella” kertoo kunnan ulkoilualueista vastaava Johannes Luiro.
Suomi liikkeelle -ohjelman avustuksia kuntien lähivirkistysalueiden kehittämiseksi myönnetään yhteensä 2,5 miljoonalla eurolla. Avustusten tavoitteena on luoda laadukkaita ja helposti saavutettavia lähivirkistysalueita ja tällä tavoin lisätä kaikkien ikäryhmien liikkumista lähiluonnossa.

Jaa sivu eteenpäin