Uusi veneenlaskupaikka Koivuun
Koivun uimarannan yhteyteen tehtiin kuluvalla viikolla kokonaan uusi veneenlaskupaikka.
Tervolassa veneen voi laskea Kemijokeen nyt myös Koivun kylässä, sillä Koivun uimarannan yhteyteen tehtiin kuluvalla viikolla kokonaan uusi veneenlaskupaikka. Betoniluiskalla veneiden lasku ja nosto onnistuu turvallisesti.
Veneenlaskupaikan rakentamisen yhteydessä kunnostettiin Koivun uimaranta. Rannalle tuotiin uutta hiekkaa ja ympäristöä siistittiin muun muassa kasvillisuutta poistamalla.
Tervolan kunta on kunnostanut kuluvan kesän aikana myös Kaisajoen, Louen ja Ossauskosken uimarannat. Kunnostustyö tehdään yhteistyössä Kemijoki oy:n kanssa.
”Tavoitteena on siirtyä kolmen vuoden kunnostussykliin, kunhan kaikki kunnan ylläpitämät uimarannat on ensin käyty läpi. Sen jälkeen uimarantoja kunnostetaan säännöllisesti yhteistyössä jokiyhtiön kanssa”, kertoo tekninen johtaja Janne Pekkarinen.
Jaa sivu eteenpäin
