Näppärä ja monipuolinen isäntä lihantuotannossa Tervolassa
Tervolassa reilu 100 naudan kokoista tilaa pyörittää reipas isäntä jo neljännessä polvessa. Tilan tuotantosuunta on muuttunut 1920- luvun lypsykarjatilasta ensin hiehonkasvatukseen ja sen jälkeen häränlihan tuotantoon ja sen suoramyyntiin. Tilan nykyinen isäntä Tuomo Nieminen on joustava, muuntuva ja estoton hoitaessaan tilaa eteenpäin läpi muuttuvien aikojen.
Tämän tarinan kautta pääset tutustumaan erittäin monipuoliseen ja käytännnönläheiseen yritykseen Lapin maaseudulla.
Tilan historia
Tilan ensimmäisen polven emäntä on lähtöisin Tervolasta mutta isäntä tilalle tuli Orimattilasta asti. Alueelta löytyi hyvä talonpaikka ja vaimo, joten päärakennus ja pieni navetta rakennettiin pihapiiriin. 1960-luvulla tilallisen isän vanhemmat ostivat tilan ja navettaa on laajennettu useita kertoja ennen uuden rakentamista. Maidontuotanto loppui tilalla 2007. Tilakaupat Tuomo teki vuonna 2014. Tilallisen hallussa ollessaan tilalla oli hiehon kasvatusta, mutta hiehot jäivät pois viime vuonna ja sen jälkeen on panostettu naudanlihankasvatukseen. ”Virheitä on tehty ennenkin – elämä on täynnä huonoja valintoja – päivääkään en ole ollut katumatta,” kuvailee Tuomo valintaa jatkaa tilanpitoa.
Niemisen tila tänä päivänä
Peltoalaa tilalta viljelyssä löytyy tällä hetkellä noin 80 hehtaaria, joista vuokrattuja peltoja on noin 35 hehtaaria. Peltoja on myös ristiin vuokrattu, että on voitu optimoida peltojen saavutettavuus tilan näkökulmasta. ”Tilan pellot ovat pääasiassa nurmella, mitäpä muutakaan täällä kannattaisi viljellä,” Tuomo miettii.
Yrittäjä tasapainottaa taloutta kulkemalla tilan ulkopuolella töissä aina mahdollisuuksien mukaan. ”Olen kulkenut sahalla töissä useamman vuoden tilatöiden ohessa,” Tuomo kertoo. Yrittäjä on käynyt ammattikoulussa metallipuolen ja aikuisiällä lihapuolen koulutuksen. Osakeyhtiö on perustettu 2020 lihanmyyntiin. ”Lihanmyynti lähti hyvin käyntiin, mutta korona muutti markkinoita,” Tuomo jatkaa. Ennen koronaa ravintolamyynti yritykselle oli 80 % luokkaa ja nyt tilanne on edelleen koronan jälkeen 0,5% luokkaa. ”Yksityismarkkinoilla ei rahat riitä arvo-osiin, vaikka muu menee kyllä kaupaksi,” Tuomo sanoo.
”Häränlihat suoramyydään lähialueen rekotapahtumissa ja ravintoloille tilausten mukaan. Jos olet kiinostunut niin ota rohkeasti yhteyttä,” Tuomo tuumaa. Yrityksen voi löytää aktiivisemmin Rovaniemen ja Kemi-Tornion REKOista mutta harvakseltaan käy muuallakin.
Tilalta löytyy pääasiassa härkiä ja hiehoja mutta harrastepuolelta löytyy myös viisi minihevosta sekä kissoja, koiria, riikinkukko ja muutama kana. Tilalle on tarkoitus lisätä eläinmäärää siten, että tilat tulee kokonaisuudessaan hyötykäyttöön. Yrittäjä on lisännyt hiehoja tilalle koska teuraspalkkio nousi sen verran, että se on kannattavampaa. Hiehot menevät tilalta Atrialle ja härät menevät oman yrityksen kautta jalostukseen ja sitä kautta suoramyyntiin. Yhteistyötä yrittäjä tekee lähialueen yrittäjien kanssa, että lihat saadaan siinä muodossa asiakkaille, kun on toivottu.
Yrittäjä on kokenut, että tukea ja apua saa aina kun on tarpeen. ”Tilalla sattui tulipalo, jonka jälkeen oli mahtavaa huomata, että apua sai, kun oli tarpeen ja virkamiehet pystyivät muokkaamaan aikataulujaan siten, että saatiin investoinnit eteenpäin,” Tuomo jakaa.
Eläinten hyvinvointi tilalla näkyy muun muassa siten, että tilat on ylimitoitettu siihen mitä on ollut tarpeita ja esimerkiksi vasikoilta löytyy lämpimät tilat, kun taas isommat ovat kylmäpihatossa. Kylmäpihatosta löytyy vinopohjakarsinoita ja kuivitukseen käytetään turvetta ja haketta. Ape tehdään tilalla päivittäin, johon käytetään myös omaa ohraa. ”Muualta ostetaan kivennäiset ja strattijuoma, muuten pyritään kaikki tekemään itse,” yrittäjä kertoo.
Parasta maaseutuyrittäjyydessä
”Tämä on todella monipuolinen ala, jolla samanlaisia päiviä ei ole. Aina tulee uutta ja aina voi kehitellä tulevaa. Alalta löytyy mahdollisuuksia mutta rahaa täytyy saada liikkumaan alalle enemmän.,” Tuomo pohtii. ”Markkinoilta tulisi saada oikea hinta tuottajalle,” Tuomo tuumaa, kun keskustellaan siitä, miten saataisiin nostettua tilojen kannattavuutta. ”Suunta on tällä hetkellä väärä,” Tuomo summaa.
”Maatalousala on pääomasidonnainen ala. Tuotteen hinta tulee vasta kahden vuoden päästä, riippumatta siitä lypsätkö lehmiä vai tuotatko lihaa.”, Tuomo kertoo.
Maatalouden tulevaisuus
”Ei luotettava, ongelmallinen,” Tuomo miettii. Maatalouden tulevaisuus ei siis näytä ainakaan ruusuiselta tämän tilallisen näkökulmasta. Täytyy olla luovuutta, että maataloudelle saataisiin rakennettua jatkuvuutta ja kestävyyttä yrittäjän mielestä. ”Omille lapsille en ikinä myisi tappiollista toimintaa – tämä on lupaus,” Tuomo toteaa. Perheestä voisi löytyä tilalle jatkaja, mutta jotain muutosta täytyy tapahtua positiiviseen suuntaan, että tulevaisuutta kannattaa katsoa tämän tilan jatkon suuntaan.
”Ensimmäiset Venäjä pakotteet tulivat yritystoiminnan alkaessa 2014 ja sen jälkeen ei ole positiivisia vuosia näkynyt talouden kannalta,” yrittäjä kertoo. Yrittäjä on joutunut myymään metsää myös sijoitusfirmoille, että saa lisättyä kannattavuutta tilalla. ”Tällä tavalla ei voi tilanne jatkua vaikka alasta kuinka nauttisi,” Tuomo kertoo.
Yrittäjän mielestä EU politiikkaa tulisi saada enemmän tätä alaa tukevaksi. ”Miten voi olla, että samoja säädöksiä ei valvota samalla tavalla kaikkialla?”, Tuomo pohti.
Vinkit uusille yrittäjyyttä pohtiville
”14 vuorokauden palautusoikeus kannattaa käyttää, kuluttaja-asiamiehen kautta voi saada jopa pidemmän palautusajan,” Tuomo huomauttaa. Yrittäjällä löytyy hyvin huumorintajua ja huomaa, että huumorilla päästään tällä alalla myös niistä haasteista eteenpäin.
”Jos intoa ja virtaa riittää alalle niin tervetuloa, uskonto kannattaa olla 10 ja matikka 4, niin eiköhän se siitä,” Tuomo jatkaa. Yrittäjän mielestä pienelle tilalle ei ole tänä päivänä käyttöä, osakeyhtiö muotoinen toiminta voi jo kannattaa. ”On aina helpompi, jos on useampi pariskunta mukana, ettei tilanhoito ole vain yhden ihmisen verassa,” Tuomo pohtii. Yrittäjien jaksamista on tärkeää miettiä jo alkamisvaiheessa tilallisen mielestä.
”Peltoa kannattaa olla riittävästi, joten sitä kannattaa vuokrata tai ostaa itselle jo aloittamisvaiheessa,” Tuomo kertoo. Yrittäjä työllistää myös kesäsetelin avulla nuoria tilan töihin, ja suosittelee myös muita miettimään, jos tarvetta on lisäkäsille.
Lisätietoja yrityksestä ja yrittäjästä löydät näiden linkkien takaa
www.niemisentila.fi
Facebook @niemisentilaoy
Instagram @niemisentila
Tarinan kirjoitti: Tanja Häyrynen
Kuvat: Mikko Kilponen
Jaa sivu eteenpäin