SieriPoro Safaris – Rovaniemen vuoden 2022 maaseutuyritys

Rovaniemen vuoden 2022 maaseutuyritykseksi valittiin SieriPoro Safaris. Yrittäjät Ari Maununiemi (vm. -86) ja Sampo Pasma (vm. -86) olivat erittäin iloisesti yllättyneitä voitosta. Erityisesti molempien yrittäjien mieltä lämmitti se, että Rovaniemen MTK on ehdotuksen takana. Yrittäjien mielestä maatalouden, porotalouden ja matkailun saumaton yhteistyö on tärkeää ja sen eteen työskentely kannattaa pitkällä tähtäimellä.

 

SieriPoro Safaris, yrittäjät Sampo ja Ari

Yrityksen synty

SieriPoro Safaris on perustettu vuonna 2012, Arin ja Sampon toimesta. Ennen yrityksen perustamista molemmat Ari ja Sampo olivat töissä Arin isällä, porotalouden ja matkailun parissa. Historiallisesti samalla paikalla on tehty porotilamatkailua 30 vuoden ajan. Tätä työtä lähdettiin kehittämään ja modernisoimaan Arin ja Sampon uuden yrityksen kautta.

Arin perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta, samoin kuin Sampon perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. Ari ja Sampo ovat tutustuneet yläasteella. Arin ja Sampon yhteiset harrastukset; metsästys ja kalastus yhdistivät yrittäjät ja sen jälkeen Sampo päätti tulla mukaan Arin isälle töihin.

Modernisoitu yritys

Uuden yrityksen perustamisen myötä tilaa on modernisoitu muun muassa siten, että tilat on tehty lämpimiksi, tilalta löytyy vesivessat ja uusi ravintola. SieroPoro Safaris toimii ympäri vuoden eikä vain talvisin kuten aiempi yritys, jossa yrittäjät olivat töissä. Tällaisia ympäri vuoden toimivia porotilamatkailuyrityksiä ei ole muita, vaikka kysyntää näille olisi enemmän mitä tarjontaa on antaa.

Yritys tarjoaa ravintolapalvelut, porotilapalvelut, vierailut, safarit, pilkkimiset, ja revontulireissut. Pääasiassa yrityksen palvelut pyörivät poron ympärillä. Suosituin tuote yrityksessä on talviaikainen porotilavierailu ja poroajelu. Perinteinen asiakas on Eurooppalainen kaupunkilaisperhe. Suomalaisia asiakkaita asiakasjoukosta yrityksellä käy noin 5% kaikista asiakkaista. Suomalaiset asiakkaat järjestävät yrityksen tiloilla yleensä synttäreitä tai pikkujouluja.

Ari ja Sampo molemmat työskentelevät pääsääntöisesti porotilamatkailun parissa sekä porotalouden parissa tai kuten yrittäjät tituleerasivat itseään: ”Olemme poromiehiä ja ohjelmapalveluyrittäjiä.” Tilalla peltoa on noin 10 ha josta noin puolet on omaa ja puolet vuokrattua. Peltojen sato tilalla tehdään kuivaheinäksi omilla välineillä, eikä heinäntekoon käytetä mitään lisäaineita. Tila on melkein omavaraisia heinäntuotannossa, mutta lähimaatilalta ostetaan aina tarvittaessa lisää heinää. Ari ja Sampo tekevät lähiyhteistyötä viljelijöiden kanssa menestyksekkäästi. ”Me halutaan tehdä edelleen yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa,” Ari kertoo.

SieriPoro Safaris työllistää kokoaikaisesti 8 henkilöä jos yrittäjien oma työpanos lasketaan mukaan. ”Kun aloitettiin niin meidän haave, oli työllistää yksi ihminen meidän lisäksi,” Ari muistelee. Välillisesti yritys työllistää eri sidosryhmiä ympäri vuoden, kuten esimerkiksi taksikuskeja.

Perinteistä porotaloutta

Arilla poroja on ollut jo pienestä asti mutta Sampolla on ollut omia poroja enemmän vasta vähän myöhemmin. ”Eläimet, työntekijät ja asiakkaat,” Ari listaa tärkeysjärjestyksen yritykselle. Härät liikkuvat maksimissaan 10 kilometriä päivässä ja nuorilta poroilta ei vaadita niinkään paljon yrityksessä. Eläinten hyvinvointi on molemmille yrittäjille todella tärkeä tekijä. Eläinten hyvinvointia seurataan tilalla päivittäin ja työlistat tehdään samana päivänä, että tiedetään eläinten tilanne samana päivänä.

Porotilalta löytyy oma lihanleikkaamo. Poronlihat leikataan ja jalostetaan itse matkailun lisäksi. Lihanjalostuksella tilalla tarkoitetaan lähinnä sitä, että liha leikataan ja pakataan. Liha myydään suoraan tilalta ostajille. Tuttavaverkoston kautta yritys saa myytyä normaaleille perheille kaikki lihat. Poronlihanmyyntiä ei tarvitse markkinoida, koska kysyntä on sen verran vahvaa ja käytännössä yrittäjät myyvät ennakkoon vanhoille asiakkaille ja varaavat jo pian seuraavan vuoden lihat.

Parasta maaseutuyrittäjyydessä

”Parasta on se, että voi olla oman työnsä herra ja olla vapaa,” Ari miettii. Yrittäjät molemmat kertovat, kuinka luonnon, eläinten ja hyvien, monipuolisten asiakkaiden vuoksi työn tekeminen on todella hienoa. ”Asiakkaat nauttivat aitoudesta ja osaavat arvostaa kulttuuria,” Ari jatkaa. Yrittäjät nauttivat siitä, että he pääsevät tutustumaan eri maiden kulttuuriin ja historiaan ja silti olla kotiseudulla töissä. Yksi parhaimmista asioista yrittäjille on myös se, että saa toimia työnantajana ja tukea tällä tavalla perheitä ja nuoria ihmisiä. ”Parasta on, että saa olla koko ajan töissä,” Sampo toteaa pilkettä silmäkulmassa. Molemmat yrittäjät ovat totuttuneet tekemään töitä, joten porotilamatkailuyrittäjyys toimii heille todella hyvin.

Maaseudun ja yrityksen tulevaisuus

”Yrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta, niin kauan aikaa kun korona tai vastaava tulee tielle,” Ari miettii. Matkailumäärät ovat yrittäjien näkökulmasta koko ajan kasvamassa. ”Taudit ovat niitä riskitekijöitä joita ei voi ennustaa, mutta merkittävien uhka niin porotaloudessa kuin maataloudessa tänä päivänä on kustannusten nousu,” Ari jatkaa. ”Kustannusten nousua on todella haastava laittaa suoraan lihan hintaan,” Sampo toteaa. Tämän lisäksi yrittäjät nostavat esille porotalouden haasteena pedot.

Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu vahvasti laadun ylläpitäminen korkeana, kehittyä olemaan vieläkin parempi niin yrittäjänä kuin yrityksenä. Kehitys yritykselle ei tarkoita kasvua vaan laadun kehittämistä ja tuotteiden kehittämistä. Kasvua varten tilan pitäisi rakentaa toinen porotila, ja siihen suuntaan ei tilalla ole suunnitelmia. ”Supistetaan ja tehostetaan ennemmin kuin kasvetaan,” Ari vahvistaa.

Vinkit yrittäjyyttä pohtiville

”Se mitä laskee sitä myös johtaa,” Ari kertoo ensimmäisenä. Arin mielestä täytyy olla realistinen tulevien kulujen ja tulojen suhteesta. ”Ei kannata ottaa isoja riskejä vaan mennä pikku hiljaa eteenpäin,” Ari jatkaa. Yrittäjät toteavat, että aitous on sellainen mitä ehdottomasti täytyy pitää yllä. Kokonaisimagoa ei saa yrittäjinä unohtaa ja täytyy tehdä realistisesti ja aidosti asioita. ”Aina kannattaa hakea oppia muilta ja verkostoitumalla pääsee aina pidemmälle,” Ari antaa neuvona. On tärkeää yrittäjien näkökulmasta aina rohkeasti kysyä apua ja tehdä yhteistyötä matkanjärjestäjien ja muiden porotalousyrittäjien kanssa.

”Ohjelmapalvelupuolella on tärkeää tietää miten rahoitusta saadaan, sillä se ei välttämättä ole yksinkertaista,” Sampo vinkkaa. Alalle mahtuu lisää perhetiloja erityisesti maaseutumatkailussa. ”Olisi hienoa, että tällaista maaseutumatkailua olisi enemmän myös maatalouden puolella,” yrittäjät miettivät. Porotilamatkailuyritykselle kielitaito on tärkeä ominaisuus, erityisesti englannin kieltä tarvitaan.

Markkinointi ja sosiaalinen media

Nettikaupan kautta tulee suoria asiakkaita enemmän mitä yrittäjät odottivat. Paikallisten ohjelmapalveluiden kautta tulee alihankintana hoidettua paljon työtä. ”Alihankintana hoidettu työ näkyy myös toimistotyössä siten, että sitä ei tarvitse tehdä niin paljon,” Ari kertoo.

Tärkeimpänä periaatteena yritykselle on se, että kaikki ovat aina tervetulleita. Arin isän yritystoiminnan kautta on merkittävästi saatu nimeä esille, että asiakkaita on tullut hyvin yrityksen perustamisesta asti. Puskaradio on myös ollut todella tärkeä markkinointiväline yritykselle. ”Tyytyväiset asiakkaat ovat parasta markkinointia,” Ari summaa. Yhtenä tavoitteena yrittäjillä on ollut, että rahoja ei tarvitse palauttaa, ja kaikki on hoidettu siten, että rahoja ei ole tarvinnut palauttaa pettyneiden asiakkaiden tai peruuntumisten vuoksi yrityksen näkökulmasta. Yrityksen mielestä on tärkeä keskustella avoimesti yhteistyökumppaneiden kanssa miten asioita hoidetaan ja jos ei asiat mene kuten on suunniteltu niin pelisäännöt on käytävä uudestaan läpi.

Ota ihmeessä SieriPoro Safariksen somekanavat haltuun Facebookissa ja Instagramissa ja vieraile nettisivuilla.

”Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja verkostoille. Rovaniemen maaseutu tarvitsee yrittäjiä ja tällaisia piristysruiskeita,” yrittäjät kiittävät.


Jaa sivu eteenpäin