Outojängän tuulivoimaosayleiskaavan ja YVA yleisötilaisuus
Hankkeessa järjestetään 4.6.2024 klo 18.00–20.00 Tervolan kunnan ja Lapin ELY-keskuksen yhteinen yleisötilaisuus.
Tervolan kunnanvaltuusto on käynnistänyt 28.6.2021 Outojängän alueelle tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimisen VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n kaavoitusaloitteesta. Hanke sijoittuu Tervolan kunnan alueelle, noin 9 kilometriä Tervolan kuntakeskuksesta pohjoiseen. Kaava-alueen pinta-ala on noin 5 054 hehtaaria.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa Tervolan kuntaan enintään 36 tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden, maakaapeleiden ja tarvittavien sähköasemien rakentaminen laatimalla MRL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena.
Tervolan kunnanhallitus on 13.5.2024 § 131 mukaisesti päättänyt asettaa hanketta kuvaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville 30.5.- 28.6.2024 väliseksi ajaksi. OAS on nähtävillä kunnan internetsivuilla osoitteessa https://tervola.fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavoitushankkeet/
Aineisto on nähtävillä myös Tervolan kunnanvirastolla (Keskustie 81) ja kirjastossa (Paasilinnan puistotie 1).
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat kirjalliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 28.6.2024 joko sähköisesti osoitteeseen: tervolan.kunta@tervola.fi tai postitse osoitteeseen: Tervolan kunnanhallitus, Keskustie 81, 95300 TERVOLA. Pyydämme mainitsemaan mielipiteessä, mitä osallistumis- ja arviointisuunnitelman kohtaa kommentti koskee.
Hankkeessa järjestetään 4.6.2024 klo 18.00–20.00 Tervolan kunnan ja Lapin ELY-keskuksen yhteinen yleisötilaisuus, jossa esitellään Outojängän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA) sekä alueen yleiskaavoitusta. Tilaisuus pidetään Tervolan kunnantalolla, osoitteessa Keskustie 81. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo. 17.30 alkaen. Hankkeen kaava- ja YVA-konsultit ovat paikalla klo 16.00 alkaen. Yleisötilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteyden välityksellä.
Ohjeet tapahtuman seuraamiseen tulevat hankkeen YVA-menettelyn internetsivulle https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/outojangan-tuulivoimahanke
Lisätietoja hankkeesta antavat:
TERVOLAN KUNTA:
Kunnanjohtaja, Mika Simoska, puh. 040 506 2928, mika.simoska@tervola.fi
Tekninen johtaja, Janne Pekkarinen, puh. 0400 466 705, janne.pekkarinen@tervola.fi
HANKKEESTA VASTAAVA:
VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy, Jyri Mäkelä, puh. 040 038 5975, jyri.makela@vsb.energy
KAAVAKONSULTTI:
FCG Finnish Consulting Group Oy, Antti Kumpula, puh. 040 192 8970, antti.kumpula@fcg.fi
Jaa sivu eteenpäin