Kuulutus Kuoringin tuulivoimaosayleiskaavan ehdotusaineiston nähtäville asettamisesta

Tervolan kunnanhallitus on päättänyt 18.12.2024 § 368 mukaisesti asettaa Kuoringin tuulivoimaosayleiskaavan ehdotusvaiheen aineiston julkisesti nähtäville kuulemista varten (AKL 62 §, MRA 30 §).

Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Tervolan Kuoringin alueelle, jonne laaditaan tuulivoimaosayleiskaava. Hanke sijoittuu Tervolan kunnan alueelle, noin 8 kilometriä Tervolan kuntakeskuksesta lounaaseen. Hanke ulottuu myös Tornion kaupungin alueelle, minkä vuoksi hankkeesta laaditaan erilliset yleiskaavat sekä Tervolan Kuoringin että Tornion Vinsanmaan alueille. Tervolan kunnan kaava-alueen pinta-ala on noin 3 300 hehtaaria.

Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Tervolan kunnan Kuoringin alueelle 19 kokonaiskorkeudeltaan 300 metriä olevan tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden, maakaapeleiden ja tarvittavien sähköasemien rakentaminen laatimalla MRL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Osayleiskaavan ehdotusaineisto asetetaan nähtäville 22.1.-21.2.2025 väliseksi ajaksi Tervolan kunnan verkkosivuille https://tervola.fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/vireillä-olevat-kaavoitushankkeet/kuoringin-tuulivoimaa-koskeva-osalyeiskaava/. Aineisto on nähtävillä myös Tervolan kunnanvirastolla (Keskustie 81) ja kirjastossa (Paasilinnan puistotie 1).

Osayleiskaavan valmisteluaineistosta voi esittää muistutuksia ja jättää lausuntoja nähtävillä olon aikana. Muistutukset ja lausunnot tulee jättää 21.2.2025 mennessä kirjallisena joko sähköisesti osoitteeseen: tervolan.kunta@tervola.fi tai postitse osoitteeseen: Tervolan kunta, Kuoringin tuulivoimahanke, Tervolan kunnanhallitus, Keskustie 81, 95300 TERVOLA. Pyydämme merkitsemään muistutukseen selkeästi mitä asiakirjan kohtaa kommentti koskee.

Hankkeessa järjestetään 4.2.2025 keskustelutilaisuus, jonka aikana hankkeesta vastaavan, kaavakonsultin ja kunnan edustajat ovat tavattavissa klo 18–20 Tervolan kunnantalolla, osoitteessa Keskustie 81. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja paikalle voi saapua vapaasti oman aikataulun mukaan.

Kaavaehdotusaineistosta pidetään lyhyt esittely ennen keskustelutilaisuutta klo 17-18 etäyhteyden välityksellä. Ohjeet tilaisuuteen osallistumiseksi tulevat Tervolan kaupungin verkkosivuille https://tervola.fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavoitushankkeet/kuoringin-tuulivoimaa-koskeva-osayleiskaava/

Lisätietoa hankkeesta antavat:

TERVOLAN KUNTA:
Kunnanjohtaja, Mika Simoska, puh. 040 506 2928, mika.simoska@tervola.fi
Tekninen johtaja, Janne Pekkarinen, puh. 0400 466 705, janne.pekkarinen@tervola.fi

HANKKEESTA VASTAAVA:
Myrsky Energia Oy, Eevis Metsola, puh. 040 729 8181, eevis@myrsky.fi

KAAVAKONSULTTI:
Sitowise Oy, Sanna Matkaselkä, puh. 044 427 9931, sanna.matkaselka@sitowise.com
Sitowise Oy, Timo Huhtinen, puh. 040 542 5291, timo.huhtinen@sitowise.com


Jaa sivu eteenpäin