Matonpesupaikka
Lossinrannan matonpesupaikka sijaitsee kirkonkylällä Kemijoen itärannalla Siltatien läheisyydessä os. Museotie 19.
Pesupaikalla on kuusi allasta sekä mattomankeli ja kuivatuspuomit. Alueella on myös veneenlaskupaikka ja rantautumislaituri.
Alue on vartioimaton, eikä Tervolan kunta korvaa vahinkoja, joita voi aiheutua pesulaitteiden rakenteista tai mankelin asiattomasta käytöstä.
Matonpesupaikan vesi tulee vesijohtoverkosta ja likavedet johdetaan viemäriverkostoon.
Ohjeita matonpesupaikan käyttäjille
- Altaat ympäristöineen tulee pitää siistinä, joten huolehdithan omalta osaltasi paikan siisteydestä!
- Otathan toiset matonpesijät ja alueen muut käyttäjät huomioon.
- Matonpesupaikoilla saa pestä vain mattoja ja muita kodintekstiilejä. Autojen, eläinten yms. peseminen on ehdottomasti kielletty!
Peseminen:
- Mikäli hanoista ei tule vettä, avaa sulkuhana (pesualtaiden alla mustassa vesipostissa sulkuhana ja avain).
- Vältä turhaa veden juoksutusta pesun aikana.
- Siivoa jälkesi. Huuhtele altaat ja poista roskat/nukat altaiden siivilöistä ja aseta pesutrallit paikoilleen.
- Sulje hana. Jos muita käyttäjiä ei ole, sulje myös sulkuhana vesipostista
Mankelointi ja kuivatus:
- Vaaleita mattoja mankeloitaessa kannattaa käyttää suojakangasta tai suojamuovia, koska teloihin on saattanut jäädä väriä aiemmin mankeloidusta tummasta matosta.
- Mankeloinnin ja valuttamisen jälkeen, luovuta valutustila seuraaville. Matot kuivataan loppuun kotona.
Jaa sivu eteenpäin